Varovarovasti

Jumatsuikka on ollut liukkaita kelejä. Meikäläinenkin vetäisi oikein kunnon ilmalennon viime viikolla. Ylitin katua ja bussipysäkin kohdalla oli linja-autojen jarruttamana jäätynyt tiehen todellinen "mummoansa". Pinta tuntui liukkaammalta kuin luistelukentällä konsanaan. Tapahtumasta selvisin onneksi suurella mustelmalla takalistossa. Oikean kyynärpäänkin kolautin maahan, mutta tällä kertaa se ei ollut ensimmäisenä ottamassa vastaan.

Onnettomuuksien pelossa olenkin suunnitellut hankkivani ikäihmisten suosimat jääpiikit kenkiin. Mietinkin tässä, että JOS jostain syystä kohlaisin niin, että esim. murtaisin jalkani, niin se olisi sitten pyörätuolituomio. Oikea käsi kun ei todellakaan kärsi koko painolla varaamista tahi mene edes suoraksi, niin kepit olisivat han htä tyhjän kanssa. Viime talvina olisin varmaan monta rallia vetänyt ellen olisi ollut "rollaattorilla" eli rattailla liikkeellä. Tosin niin olin kyllä viime viikollakin kaatuessani. Tuli siinäkin todistettua, ettei edes vaunut pidä aina pystyssä. Varokaamme liukkaita kelejä ja pysykäämme tolpillamme!

Itsetehdyt joululahjat

Äidille, Tädille, Serkulle ja Siskolle

Tämän joulun alla iski tosiaan aikamoinen matonkudekärpänen ja kerrankin sain tehtyä osan joululahjoista ihan itse. Tuotoksia syntyi suht hyvää vauhtia, keskimäärin 1 per ilta. Pakettiin päätyi pääasiassa virkattuja ja kudottuja koreja ja pannunalusia. Ohuemmasta langasta virkkasin pieniä sydämiä koreja koristamaan. Niissä olikin aika nysvääminen. Nyt pitäisi sitten alkaa tuottaa juttuja myös omiin tarpeisiin, saa nähdä vieläkö into pysyy yllä :)

Lyrica

Kipulääkärikäynnillä marraskuun lopulla sain Lyrica-nimistä lääkettä hermokipuun. Paketinkin hain apteekista, mutta päätin silloin aloittaa lääkkeen käytön vasta parin päivän päästä. Siinä sitten ehdin ottaa selvää lääkkeestä ja aloin puntaroida kannattaako minun edes aloittaa koko lääkitystä. Kyseessähän ei ole mikään sellainen lääke, jota otetaan aina silloin tällöin, vaan Lyricaa syödään säännöllisesti aamuin illoin muutamien kuukausien ajan. Lääkkeen määrännyt, ja muutama muukin tuttu lekuri, varoitteli, että lääkkeestä menee usein pää aika sekaisin. Kestää muutamia viikkoja ennen kuin elimistö sopeutuu uusiin aineisiin. Apteekissa farmaseutti sanoi, että "sitten kun aloitat, niin kannattaa miettiä tarkkaan voiko lähteä kotoa mihinkään". Jep. Päätin siis, että mieluummin kärsin vaikka kivusta. kuin että pääkoppa menee ihan haperoksi. Oma kirurginikin mainitsi viime käynnillä, että moni tosiaan kärsii  ennemmin vaikka sitä kipua, kuin syö lääkettä joka aiheuttaa hirveitä sivuoireita. Niitti lääkkeettömyydelle oli kuitenkin epävarmuus siitä onko lääkkeestä tapauksessani edes mitään hyötyä: kipulääkärin sanoin: "lääke ei vie ärsytyksen tunnetta, mutta sitä voisi syödä ennaltaehkäisevästi".

Muutamia mainitakseni Lyrican haittavaikutuksia yleisimmistä harvinaisiin:

Heitehuimaus. Väsymys. Ruokahalun lisääntyminen. Sekavuus. Ajan ja paikan tajun           hämärtyminen. Ärtyneisyys. Tarkkaavaisuuden häiriöt. Kömpelyys. Muistin heikkeneminen. Vapina. Puheen tuottamisen vaikeudet. Kihelmöinti. Horros. Unettomuus. Päänsärky. Näön hämärtyminen. Kaksoiskuvat. Kiertohuimaus. Tasapainohäiriöt. Suun kuivuminen. Oksentelu. Ummetus. Ilmavaivat. Turvotus. Humaltunut olo. Epänormaali kävelytyyli. Painonnousu. Ruokahaluttomuus. Omakuvan muutokset. Levottomuus. Masennus. Kiihtyneisyys. Mielialan vaihtelu. Sanojen hapuilu. Aistiharhat. Poikkeavat unet. Paniikkikohtaukset. Apatia. Epätavallinen olo. Ajatteluvaikeudet. Muutokset näkökyvyssä. Epänormaalit silmänliikkeet. Nykivät liikkeet. Refleksien heikkeneminen. Ylivilkkaus. Liikevapina. Tajunnantason aleneminen. Pyörtyminen. Meluherkkyys. Silmien turvotus. Sydämen rytmihäiriöt. Kuumat aallot. Hengitysvaikeudet. Vatsan turvotus. Suun alueen puutuminen. Hikoilu. Ihottuma. Lihasnykäykset. Lihaskouristukset. Virtsaamisvaikeus. Virtsankarkailu. Voimattomuus. Kaatuminen. Jano. Muutokset sydämen sykkeessä. Nenäverenvuoto. Hajuaistin häiriö. Putkinäkö. Karsastus. Kiristävä tunne kurkussa. Nielemisvaikeudet. Liikkeiden hitaus. Kirjoitusvaikeudet. Lihasvaurio. Nesteen erittyminen rinnasta. Rinnan epänormaali kasvaminen. Kivuliaat kuukautiset. 

Jos olisin aloittanut (tai vielä joku päivä aloitan) Lyrican, niin pahimmassa tapauksessa musta tulee  ylipainoinen hyypiö, joka kävelee epänormaalisti horjuen ja silmät nykien. Vatsa pömpöttää, erikokoisesta tissiparista suihkuaa ja pissa valuu lahkeesta. Kävelen lihakset nykien kuin hidastetussa filmissä silmät turvonneina toisen katsoessa itään ja toisen länteen veren valuessa nenästä. Jep, tämä olisi kauhukuva miltä voisin näyttää, mutta entäs sitten sitten kaikki muutokset pään sisällä.. Melkeinpä mieluummin kestän tämän ärsytyksen iholla kuin muutun ihan toiseksi persoonaksi.

8. & 9. FYSIOTERAPIA

Pian on vakuutusyhtiön korvaamat 10 fysioterapiakäyntiä käytetty. Aika monta jumppakertaa olisi kuitenkin vielä edessä, sillä ainakin ensi vuoden elokuulle olisi fysikaalista hoitoa jatkettava. Tässä pohdinkin, että jatkanko omakustanteisesti nykyisessä paikassa vai käännynkö mahdollisesti kunnallisen terveydenhuollon puoleen. Kunnallisessa ei mitään muuta vikaa kuin että jonot taitavat olla noin 10 kuukauden luokkaa. Tosin tapaukseni taitaa olla akuutti, joten hoitoon pitäisi päästä suht nopeasti.

Maksis kinesio

Tuossa taannoin Fyssarini hieman hiiltyi, kun en ollutkaan aloittanut Lyrican syöntiä. Olen kuulemma alusta asti ollut hieman vastarannan kiiski näissä lääkitysasioissa (hymiö). Itse en nyt ole ihan täysin samaa mieltä, kyllä noita pillereitä on tullut popsittua, mutta turhaan en mitään viitsi ottaa. Varsinkaan jos kyse on lääkkeestä, mikä mahdollisesti saisi pään täysin sekaisin.

Käyntien ohjelmisto on sisältänyt lähinnä perinteistä lymfahoitoa, liikeratojen mittausta, hierontaa ja perusjumppaa. Viime kerralla käteen tehtiin kaksi erilaista kinesioteippausta. Näistä on ollut apua ainakin mulle, harmi vain etteivät pysy muutamaa päivää kauempaa.

Mä oon jotenkin ihan unohtanut jumpata sormia. Tai kyllä mä niitä koko ajan käytän, mutta esim. vaha ja kaikki kunnon venytykset ovat jääneet vähän taka-alalle. Ja kyllähän se kädessä näkyy; mm. peukalon ja etusormen välissä olevan lihaksen paikalla on edelleen pelkkä kuoppa vain... Onnettomuuden jälkeisen käyttämättömyyden lisäksi myös hermovamma saattaa olla  osasyynä lihaksen surkastumiseen.

Ja niin, olen tässä jo pitkään odotellut vakuutusyhtiöltä vastausta hermoratatutkimuksen maksamisesta. Päätös saapui perjantaina ja alkuun ymmärsin päätöksen väärin, kun lause alkoi "Emme myönnä...". Mutta myöhemmin luettuani lapun uudemman kerran ihan loppuun asti, oli tulos se että tutkimus korvataan. Varasinkin samantien ajan Neurolaboratorioon ja ajan sain heti vuoden vaihteen jälkeen. Sinänsä tutkimuksesta ei varmaan mitään sen suurempaa hyötyä ole, mutta ehkä näiden vakuutusoikeudellisten asioiden takia on tämäkin parempi testata ihan "virallisesti".

4 kk kontrolli

Tänään olin jälleen näyttämässä kättä lääkärillä. Onnettomuudesta aikaa 4 kuukautta. Alkuun testailuja kämmenen ja sormien liikkeissä hermojuttuihin liittyen. Niissä liikkeissä, joissa radiaalis on mukana, on hieman heikkoutta. Vai mitenkä se nyt meni. Puristusvoima 20 kg (parannsta +4 kg) ja koukku, suoristus ja supinaatio menivät kaikki about 20 astetta paremmin kuin edellisellä käynnillä. Tohtorin mukaan 20 astetta pitäisi vielä saada liikettä supinaatioon, niin pysyvät kolikot kädessä kaupan kassalla. On muuten tullut testattua, että eivät ihan vielä pysy... Mä oon koko ajan ajatellut, että ainoastaan kyynärkiertoon tulisi jäämään liikevaje, mutta lääkäri povaili, että myös suoristus-koukkuunkin tulisi jäämään vajetta. Aika näyttää, oma jumppa ratkaisee.

Kipulääkärillä

Taitaa tulla kuluneeksi jo kolme-neljä viikkoa, kun kävin kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin vastaanotolla. Käynti oli jopa ihan hyödyllinen. Hermovaurio tuli kliinisesti todettua ja sain lähetteen ENMG-tutkimukseen. Sinne en vielä ole päässyt, koska homma odottaa edelleen päätöstä vakuutusyhtiön maksusitoumuksesta ja siinäkös kestää, kun en ole jaksanut soitella kiukkuisia puheluita perään. ARGH!

Jännä huomio tutkimuksessa oli se, kun lääkäri testasi miten käsi reagoi kylmään. Hermovaurion kohdalla en kylmää tuntenut, ainoastaan kosketuksen.  Mutta mikä oudointa, sama homma toistui ympäri ranteen, myös ulkosyrjällä. Lyrica-resepti kourassa lähdin vastaanotolta, mutta pakkaus odottaa edelleen avaamattona kaapissa. Hermokivun suhteen ollaan siis parempaan suuntaan menossa!

Tuliaisia

Virkatut pannualuset

Viime viikolla kävin yhden kaverin pikkujoululäksiäisissä sekä ihastelemassa toisen kaverin parin kuukauden ikäistä pikkuprinsessaa. Ensimmäiselle lähti joulunaikaan sopivat punaiset patalaput ja vauvelille jo aiemminkin esillä ollut vanhan roosan värinen virkattu kori sekä itseompelemani sydämet. Sydämien malli on vähän mitä on, mutta kangas ainakin on söpö.

Kori + sydämet

Hätä keinot keksii

Pumppupullot rules :)

Sitä kun elelee kuukausikaupalla ainoastaan yhden heikomman käden tai yhden heikomman sekä auttavan apukäden varassa, niin kummasti sitä vain sopeutuu "kädettömyyteen" ja oppii tekemään jutut omalla tavalla. Nyt tuntuu jopa vieraalta ajatus, että edes tekisin tiettyjä asioita kuten ennen. Tässä on tullutkin kehiteltyä vähän erikoisiakin toimintamalleja arkirutiinien suorittamiseen. Tietyt apuvälineetkin ovat paikallaan.

Mun TOP3 "apuvälineisiin kuuluu:

• Pumppupullot
• Sähköhammasharja
• Oma purukalusto

Äkkiä sitä vaan oppii tekemään asioita vasurilla, vaikka ennen jonkun asian tekemiseen on käytetty oikeaa tai jopa molempia käsiä. Esim. pipon päähänlaittoon mulla on ihan oma tekniikka; pipon reuna suuhun ja siitä sitten vasurilla pään yli. Autoa olen ajellut nyt muutamaan otteeseen. 1- ja 2-vaihteissa tarvitsen vielä vasurin apua...turvallista... Takki täytyy pukea niin, että ensin käsi oikeaan hihaan ja vasta sitten vasempaan. Ennen olen tehnyt sen aina toisinpäin. Tätäkään en kyllä tiennyt aiemmin, mutta nyt tiedän, sillä homma ei vain onnistu toisinpäin. 

Tällä hetkellä toivoisin kovasti voivani pitää kännykkää oikeassa kädessä, pyyhkiä pehvani oikealla kädellä, levittää kasvorasvaa ja pestä hiukset molemmilla käsillä, kaupassa ojentaa oikean käden vaihtorahoja varten jne... Mm. näiden kaltaiset perustoiminnoi eivät vielä onnistu, koska kyynärvarsi ei kierry riittävästi kämmenpuoli ylöspäin. Ehkä kuitenkin vielä jonain päivänä.

Ps. Mitenköhän pahasti kädelle kävisi jos se jäisi bussin ovien väliin? Mietin vain, kun vältin tällaisen tapahtuman täpärästi viime perjantaina. Olin tyttösen kanssa nousemassa linja-autoon. Meidän pysäkillä jäi matkustajia ulos enkä ihan heti  päässyt vaunujen kanssa sisälle. Juuri kun olin saanut rattaat työnnettyä sisään (itse seisoin vielä ulkopuolella) sulkeutuivat bussin ovet. Viime hetkellä vetäisin käteni pois ovien välistä ja jäin kadulle paukuttamaan nenäni edessä sulkeutuneita ovia. Tällä kertaa bussi ei sentään lähtenyt liikkeelle. (Kokemusta on tästäkin). Oli kyllä aika lähellä etteivät käteni jääneet väliin, ihan viime hetkellä irroitin otteeni työntöaisasta...

Koukussa

Virkatut korit

Mä oon ihan koukussa (ja vähän puikossakin) virkkaukseen ja neulomiseen. Jo viime keväänä ostetut matonkuteet pääsivät vihdoinkin tuotantoon ja tuloksena syntyi muutamia koreja. Käsi pääsee hommiin, mieli rentoutuu ja tulee hyvä fiilis, kun saa jotain näkyvää aikaiseksi.

Kudetta on tullut haettua säkkikaupalla lisää ja joululahjoja pukinkonttiin valmistuu hyvää vauhtia. Ideoita on kuitenkin ehkä enemmän kuin taitoa ja aikaa. Virkkaus matonkuteesta on kyllä todella palkitsevaa; valmista kun syntyy kohtuu nopeasti. Tai, riippuu tietysti hiukan siitä miten monta kertaa joutuu purkamaan ja tekemään uusiksi. Ohjeita kun en ole jaksanut hakea, niin kokeilemalla mennään. Ja sen kyllä huomaa, mm. tästä allaolevasta lattiatyynynpäällisestä tuli sittenkin liian lerppu ja toisen puolen piilosilmukointi osui väärälle puolelle... Epätäydellisyydestään huolimatta saa kuitenkin luvan kelvata. Tyynyn halkaisija 65 cm.

Käsikin on pysynyt ihan hyvin mukana tässä käsityöharrastuksessa. Virkkaus ei itseasiassa rasita edes rannetta ja kyynärpäätä, jonkin veran olkapäätä ja ehkä hiukan sormia. Kutominen tuntuu ajoittain ilkeältä värttinäluussa, mutta ehkä tämä näperöinti on samalla hyvää jumppaa.

Lattiatyyny

Ranne suree

Palaan vielä ranteeseen, joka on kipuillut viimeiset kolme kuukautta tavalla jos toisella. Olen menneinä kuukausina kelannut onnettomuuttani sekä sitä seuranneita päiviä ja viikkoja. Olen lueskellut aika paljon kaikkia lääketieteellisiä sivustoja ja julkaisuja, toki myös keskustelupalstoja, mutta niihinon syytä suhtautua tietyin varauksin. Luulotautisen maallikon ei ehkä kannattaisi tuollaiseen ryhtyä, mutta minkäs teet.

Löysin vuoden 2011 Turun lääketiedepäivien luentolyhennelmät ja sieltä löytyi aihealueen "Käsi suree - Missä vika" alta muutama huomionarvoinen tiivistelmä. Omalta kannalta mielenkiintoisin ja kenties myös selkokielisin oli "Neurofysiologiset tutkimukset yläraajan hermojen selvittelyssä" (Kirj. Prof. Satu Jääskeläinen). Tässä muutama lainaus suoraan tekstistä:

"Yläraajaoireiden diagnostiikassa ensisijainen neurofysiologinen tutkimus on lihassähkötutkimus eli ENMG (elektroneuromyografia), joka koostuu hermojohtonopeusmittauksista ja neula-EMG:stä---"

"---ENMG-tutkimuksen herkkyys ja tarkkuus ääreishermovaurioiden diagnostiikassa ovat huomattavasti paremmat kuin kliinisen tutkimuksen ja parhaimmillaan tuoreessa vaiheessa, 1-4 kk oireiden alkamisesta, jolloin potilas olisi ohjattava ENMG-tutkimukseen jo perusterveydenhuollossa---"

"---KNF-tutkimuksiin (KNF=kliinisen neurofysiologian) on syytä lähettää kaikki potilaat, joilla on yläraajan tai niskan seudun ulkoisen vamman tai leikkauksen jälkeen tuntohäiriöitä, lihasvoiman alenema tai pitkittyvä kiputila---"

Ihan jo tuon viimeisen kappaleen perusteella saanen kummastella, miksei minua ole jo lähetetty tutkimukseen? Paras tarkkuuskin kun ilmeisesti saavutetaan tuoreessa vaiheessa, pian paukkuu neljä kuukautta rikki.

Omalla kohdalla onnettomuuden hoidon ja tutkimuksen focus on koko ajan ollut kyynärpäässä. Luonnollista, koska olihan siellä luksaatio ja pirstaleinen murtuma, joka vaati leikkaushoidon. Ranteestakin otettiin elokuun lopulla suppea MRI (magneettikuva) ja röntgenkin myöhemmin, mutta silti ihmettelen miksei ranteen hermoasioihin ole sen suuremmin keskitytty. Ranne on juuri se, mikä eniten minua on kivuillaan kiusannut.

Magneettikuvasta radiologi antoi seuraavan lausunnon:

Ei murtumaa ranteen pikkuluissa, mutta ulnan processus styloideuksessa on ilmeisesti eksaktiasentoinen murtuma. Sen ympärillä on turvotusta. Pikkuinen luukontuusio näkyy lisäksi radiuksen päässä radiaalisessa kulmassa. Lunatumin radiaalisessa laidassa on pienehköt eroosiot. 

Kolmiorustossa on nähtävästi perforaatioaukko. Volaarisella puolella on turvotusta radiokarpaalisissa ligamenteissa. Ranteen nivelissä ei merkittävää synoviittia tai hydropsia. Sormien koukistajien jännetupissa on jonkin verran turvotusta, ja medianus-hermossa on lievää ödeemaa rannetunnelin alueella. Ranteen ympärillä on kohtalaisesti myös pehmytkudosturvotusta.

Vielä kun saman saisi suomeksi??? :)

Lisäksi lunatumista löytyi se ganglio. Miksiköhän sitä ei ole laisinkaan kirjattu lausuntoon? Yhdellä kontrollikäynnillä kysyin sen leikkauksesta. Mahdollista, mutta vissiin hieman hankala sijaintinsa vuoksi. Parisen viikkoa sitten bongasin oikeasta ranteestani möykyn. Olisikohan se sama ganglio voinut plumpsahtaa pinnalle sieltä nivelten välistä? Vai onko tämä uusi? Ja koska ranteeni särkee juuri siitä ganglion ympäriltä niin painaakohan rakkula luita jotenkin?

Tällaista tällä kertaa. Itse en täysin ymmärrä kaikkea kirjoittamaani, mutta väliäkö sillä, tuskin kaikki tätä lukevatkaan :)

7. FYSIOTERAPIA

Järjestyksessään seitsemäs fyssarikäynti täyttyi suurimmaksi osaksi keskustelusta. Alusta asti rannetta piinannut hermokipu on äitynyt todella ärsyttäväksi, samoin ranne on muutenkin alkanut kipuilla ja on todella jäykkä. Lisäksi ranteessani on alkanut esiintyä sähköisku-tyyppisiä tuntemuksia. Viime viikonloppuna tilanne paheni entisestään ja tiistaina aloitin buranakuurin. Varasin ajan myös toiselle käsikirurgille. Olisin halunnut tietyn kipulääkärin vastaanotolle, mutta seuraava vapaa aika (ainakin yksityisellä puolella) olisi ollut vasta ensi vuoden tammikuussa. Syy toiselle lääkärille menemisessä siis se, ettei oma käsikirurgini ole oikeastaan mitenkään reagoinut vaivaani, vaikka olen sitä joka käynnin yhteydessä ruikuttanut.

Fysioterapeuttini oli silmin nähden hieman närkästynyt kuullessaan aikomuksestani hakeutua toisen lääkärin vastaanotolle. Kyllähän mä sen itsekin tiedostin, että ei välttämättä ole mitään järkeä käydä 20 minuutin vastaanotolla lekurilla, joka ei etukäteen tiedä tapauksestani mitään. Se olisi vain ajan (ja rahan) hukkaa. Lisäksi kyseessä olisi ollut jo eläkkeellä oleva vanha kääkkä :D Sanoin, etä selvä, voin ihan hyvin perua ajan, mutta mitä sitten teen? Kipulääkäri, joka pitää vastaanottoa hoitavassa sairaalassni, olisi seuraava askel. Häneltä olisi ehkä mahdollista saada lähete TYKS:iin tarkempaa tutkimusta eli ENMG:tä varten. ENMG eli elektroneuromyografia on ääreishermojen ja lihasten häiriöitä selvittävä tutkimus. Käynti kivunhoitoon erikoistuneelle lääkärille olisi siis luvassa tulevalla viikolla.

Turvotusta oli kertynyt jonkin verran kaulan alapuolelle asti. Käsi lymfattiin kauttaaltaan. Käteen vedettiin teipit, jotka totesin heti supertoimiviksi. Jos en itse olisi kokenut, niin en ikinä uskoisi teippejä näin tehokkaiksi.

Pyysin fyssarilta myös kirjalliset ohjeet jumppaa varten. Jospa ensi viikolla löytäisin tieni uimahallille. Upouusi uima-asukin asusteineen on hankittu.

SOC y Stadium

Kunta apuna

Onnettomuuden jälkeen meillä räjähti kämppä aika hyvin käsiin. Hyvin harvoin meillä ihan tiptop-siistiä on, mutta kun perheen äidistä tuli käytännössä kädetön, niin sikolätti oli valmis. Minä makasin sohvalla lääkepöllyissä ja mies toimi minun ja lasten hovipiikana. Lapset tuli hoidettua, mutta siihen se sitten jäi. Aika nopeasti mä kyllä pääsin takaisin imurin varteen. Olihan se tietysti alkuun raskasta yhdellä kädellä, mutta ei sitä koko kämppää tarvinnut kerralla imuroida. Pölyistä viis, tärkeintä oli, että lapset tuli hoidettua.

Aloin selvitellä olisiko kunnalla tarjota mitään kodinhoitoapua. Olihan tilanne leikkauksen jälkeen aivan hirvittävä. Soittelin kaikki mieleen tulevat paikat läpi, mutta ei mitään tai ainakaan kukaan ei osannut auttaa. Moni ulkopuolinenkin ihmetteli eikö mistään tosiaan saa mitään apua. 

Neuvolasta sain perhetyöntekijän numeron ja ensimmäinen käynti sovittiin syyskuun alkupuolelle. Kunnassani neuvolan perheohjaaja on aika tuore juttu, ja tärkeintä on ilmeisesti tehdä ennalta ehkäisevää työtä lapsiperheissä, mutta myös olla tukena ja apuna kriisitilanteissa ja ihan tavallisissakin vanhemmuutta askarruttavissa asioissa. Palvelu on maksutonta ja täysin vapaaehtoista. Sillä ei siis ole mitään tekemistä sosiaalihuollon tms. kanssa.

Perheohjaaja tuli aina meille kotiin. Ensimmäisellä käynnillä me vain juttelimme. Naurun lomassa taidettiin pienet itkutkin tirauttaa, ihan kumpikin :) Hän toimi minulle kuuntelevana korvana ja ihanana keskusteluapuna. Turinoinnin lomassa viikattiin välillä pyykkejäkin ja suurena (kanto)apuna hän oli hissiremontin aikana. Perheohjaaja kävi meillä parin kuukauden ajan noin kerran viikossa tai kahdessa. Viime kerralla ei sovittu enää seuraavaa tapaamista, mutta tarvittaessa saan soittaa hänet paikalle. Jos pyykit alkaa kasaantua, niin saatanpa näin tehdäkin ;D Tähän kuitenkin pieni tarkennus: perheohjaaja ei ole siivooja/lastenhoitaja, mutta yhdessä voimme tehdä mitä vain! 

Minulle perhetyöntekijä antoi hirveästi tsemppiä ja voimaa jaksaa eteenpäin. Iloinen ja pirteä persoona jätti hymyn huulille jokaisen käynnin jälkeen. Kodinhoitoapua kunnalla ei siis ollut tarjota, mutta väittäisin että nämä käynnit olivat henkisesti sitäkin arvokkaampia <3 Kiitos N!

KONEhissi konettaa!

Meillä on taas hissi! Remontti valmistui jopa muutaman päivän etuajassa. Alkuperäisen aikataulun mukaan kipuaminen ja kapuaminen olisi jatkunut vielä tämänkin viikon, mutta avustusten takia deadlineä ilmeisestikin kiristettiin ja viimeinen (eli meidän) rappu oli määrä tehdä viidessä viikossa. Yksi äijä purkua lukuun ottamatta sitä oli koko ajan väsäämässä, ja ihan näppärä taisi ollakin, koska lopputarkastus tehtiin viime viikon perjantain sijaan jo tiistaina. Yhteensä remppa kesti siis 4 vko ja 2 pv.

Siinä ei kyllä ollut päivääkään liian vähän. Reilu neljään viikkoon mahtui paljon haastavia tilanteita, liittyen lähinnä siihen, kun minun oli määrä kiivetä yksin lasten kanssa. Aamuisin lähdin minä aina saattamaan lapsia ja miestä autolle toinen muksu kainalossa. Iltapäivät olivat aina yhtä sumplimista. Ilman sukulaisia, ystäviä, naapureita ja neuvolan perhetyöntekijää olisin lasten kanssa jököttänyt pihalla aina siihen asti kun mies tulisi töistä kotiin. Onneksi kantoapua oli saatavilla.

Muutaman kerran jouduin kyllä pakon edessä laskeutumaan/kiipeämään yksin lasten kanssa. Tässä niistä jokunen: (SISÄLTÄÄ VINKKEJÄ MITEN SELVITÄ YHDELLÄ KÄDELLÄ KAHDEN LAPSEN KANSSA VIISI KERROSTA YLÖS JA ALAS)

1. Aurinkoinen lauantai. Pakko päästä ulos. Mennen tullen kannan kummankin lapsen puoli kerrosta kerrallaan. Eli 10 kerrosa yhteensä. Hiki tulee, mutta käy jumpasta.
2. Sovin iltapäivälle leikkitreffit naapurin eläkeläispariskunnan kotiin ja sain heidän numeron. Soitin kun olin alhaalla ja naapurin setä tuli kantoapuun. Niiin ystävällistä!
3. Kaksi kertaa naapurit pelastivat tilanteen ja taluttivat poikasen minun kantaessani tyttösen.
4. Piti odottaa pihalla miehen saapumista töistä, mutta alkoikin sataa. Naapurirapun äiti pienen tyttönsä kanssa tuli saatille.
5. Kaksi väsynyttä kitisijää + kauppakassi. Pakko jättää poikanen alas ja viedä tyttönen ylös sisälle. Leivänpala käteen, ovi kiinni ja toista hakemaan.
6. Kerran oli toinen nukahtanut rattaisiin. Hereillä olevan kiikutin ensin ylös naapuriin ja kävin hakemassa nukkujan.

Hikeä tuo kapuaminen kyllä pukkasi, vielä kun oli usein talvivaatteetkin päällä. Ajattelin, että kunto tässä hommassa olisi noussut, mutta tiedä sitä sitten. Tuskin se ainakaan huonommaksi meni. Asteikolla 1-5, arvioisin kuntoni kolmoseksi. Yksin jos nousi, niin jaksoi ylös vitoseen asti. Jos oli lapsi sylissä, niin kolmoseen oli ihan ok, neloseen yhtä tuskaa ja viidenteen lähes mahdotonta, mutta kun pakko oli, niin kotiin päästiin :)

Hissiremontissa ei kamalinta ollut itse hissittömyys, vaan se hirveä pöly ja saasta, mikä rapussa leijui. Terveiset siivoojalle on lähetetty eteenpäin...

Kolmen kuukauden kontrolli

Perjantaina kävin näyttämässä lääkärilläni kättä, onnettomuudesta aikaa jo n. 3 kuukautta. Kyynärpäästä otettiin röntgenkuvat ja kuvien perusteella: "Rtg:ssä tilanne ennallaan paitsi nyt sivukuvan perusteella luutumistakin todettavissa palojen välissä.

Lääkäri mittaili myös kyynärpään liikeratoja. Aktiivinen liike kyynärpäässä n. 44-108 astetta. Aktiviista supinaatiota (kyynärvarren uloskierto siten, että kämmenpuoli tulee ylös tai eteen) ainoastaan noin 20 astetta, pronaatioon (kyynärvarren sisäänkierto siten, että kämmenpuoli tulee alas tai taakse) meni paremmin. Itselle tuli fiilis, ettei tilanne ollut kovin hyvä. Kirurgin sanojen mukaan onnettomuteni oli aivan kamala, pahapahapaha.Toisaalta edistystä on koko ajan tapahtunut eli kyllä tämä ainakin tämän hetkisestä tilanteesta vielä tulee paremmaksi.

Keskiasento

Supinaatio

Varmaa on kuitenkin se, että jonkinasteinen pysyvä haitta tästä tulee jäämään, mutta minkäasteinen, se arvioidaan vasta vuoden kuluttua viimeisimmästä toimenpiteestä eli ensi vuoden elokuussa. Ainakin siihen asti jatkuu kuntoutus.

6. FYSIOTERAPIA

Kaksi viikkoa väliä ja  vuorossa kuudes fysioterapiakäynti. Homma aloitettiin salin puolella keppijumpalla. Siirryttiin lattialle patjan ja joogapatukan päälle. Lisäksi pienillä painoilla taljan kanssa vetoja ja käsipainon kanssa hauiskääntöä. Sain vielä jumppakuminauhan kotitreeniä varten.

Jumppakuminauha

Ft lymfasi käden ja sitä jumpattiin yhdessä. Käden liikkuvuus oli ekasta kerrasta parantunut n. 40 astetta. Ojennukssessa reilu 40 asteen liikevaje. Puristusvoimaa tuplat edelliseen kertaan verrattuna, 16 kg.

Ranteessa olevaa hermoärsytystä varten käteen kokeillaan "tuubia". Pelkkä hihan kosketuskin tuntuu olevan liikaa.

Tuubi ärsytystä lievittämään

Suunnittelen aloittavani sali- ja vesijuoksutreenin. Ehkä jo ensi viikolla!?!

Sienessä

Klo 15.45/16.12/17.08

Viikonloppuna käytiin miehen kanssa oikein kahdestaan  mökillä. Lehdet olivat pudonneet puista ja ilma oli  ihanan raikas ja  tyyni. Saavuttiin mökille vasta vähän ennen pimeän tuloa ja ilta kuluikin mökkiä lämmittäessä ja saunoen. Takanlämmityksen ohessa kävin vähän väliä laiturilla ihastelemassa auingonlaskua. Oikein harmitti, kun järkkäri oli jäänyt kotiin eikä kännykkäkameran kuvat anna ihan arvoa maisemalle. Auringon laskettua meren ylle nousi kevyt usvapeite ja väriloisto muuttui liilahtavaksi. Näky oli satumainen.

Löylyjen jälkeen lähdettiin vielä veneellä naapurisaareen maistelemaan viintä. Mulle oli ihan uusi  kokemus veneily pilkkopimeässä. Paluumatka  sujui paremmin; kuu loisti kirkkaana ja tähtitaivas välkkyi taivaalla. Otavankin bongasin. Pikkupakkanen oli jäädyttänyt veneen pinnan liukkaaksi, onneksi osasimme varoa.

Seuraavana aamuna mies lähti kaverin kanssa  kalaan ja  itse lähdin ystävän kanssa sienimetsälle. Aiemmin syksyllä oikein otti  päähän, kun jäi sienestykset käden takia väliin. Tämä viikonloppu onneksi kuittasi sen, sillä saalista löytyi viikon takaisesta lumesta huolimatta ihan kelposatsi. Suppiloista riitti aineksia niin kuhan kanssa tehtyyn kastikkeeseen kuin sienikeittoonkin.

Kuvassa oleva kuha oli kaverin saalis, mutta omakin kalastaja oli saanut narrattua lähes yhtä ison.

Ratin ja oven takana

Pari viikkoa sitten alkoi päässä kyteä ajatus, jospa sitä jo uskaltautuisi auton rattiin. Ranne kun kääntyilee jonkin verran ja kädenkin saa kunnolla nyrkkiin. Eilen kun lähdettiin mökiltä hyppäsin kuskin paikalle, käynnistin auton ja siirsin käden vaihdekepille vaihtaakseni vaihteen vapaalta ykköselle. Siihen se yritys sitten tyrehtyi. En nimittäin saanut  vaihdekeppiä työnnettyä sivulle ja ylös. Liike sai aikaan viiltävän kivun kyynärpäässä. Ei muuta kuin takaisin pelkääjän paikalle. Ratkaisu tähän olisi mahdollisesti automaattivaihteinen pirssi, mutta autonvaihto ei ainakaan tällä hetkellä ole kiikarissa. Ja toisaalta, hyvin tässä on pärjätty, vaikka musta ei kuskiksi olekaan. Mun kruisailut painottuu tästä eteenpäinkin ainoastaan leluautoihin, BRUMM-BRUMMM...

Auton avaimen sain sentään väännettyä virtalukossa. Toista se on kotiintulon kanssa. Kotiven lukko on sen verta jäykkä, että se aukeaa ainoastaan vasurilla, mikä sekin oli alkuun aika hankalaa... Sisään on kuitenkin joka kerta päästy.

Käsialanäyte

käsialanäyte a´la vasuri

Harvassa on nykypäivänä ne kerrat, kun joutuu kynällä kirjoittamaan. Lähes kaikki kirjallinen tuotos kun tapahtuu näppäillen; joko tietokoneella tai kännykkällä. Edes kortilla maksaessa ei tarvitse enää käsialanäytettä antaa, kunhan vain näppäilet tunnusluvun. Mulla onkin reilu vuosi sitten rouviintumisen myötä uudistuneen nimmarin harjoitukset jääneet ihan keskeneräisiksi.

Vaikkei kynää tosiaan kovin usein tarvitse käyttää, niin mä oon silti saanut (joutunut) opetella kirjoittamisen taidon vasurilla. Lasten hoitopaikassa on käytössä reissuvihko ja sinne tulee lähes päivittäin jotain raapustettua. Ihan ookoosti tuo tekstaus nykyään sujuu vasurillakin :)

Puolivälissä vai puolessavälissä?

Jihuu, meillä on hissiremppa jo puolessavälissä! Vai onko se puolivälissä vai sittenkin puolessavälissä ja kirjoitetaanko puolessavälissä yhteen vai erikseen. Puolivälissä kirjoittaisin automaattisesti yhteen, mutta puolessa välissä näyttää jotenkin paremmalta erikseen. Kielenhuollon ABC kuitenkin ohjeisti kirjoittamaan myös puolessavälissä yhteen.

Jollain tavalla oikein rakastan kaikkea kielenhuoltoa. Suomen kieli on kyllä aika kiero kaikkine pilkku- ja yhdyssanasääntöineen. Varsinkin yhdyssanat on välillä tosi pahoja. Itsekin tulee toisinaan virheitä tehtyä, mutta kyllä sellainen selviä kielioppivirheitä täynnä oleva teksti on kauheaa luettavaa. Pahimmat raapaisut näkee usein fb:ssa. Sinne tekisikin vähän väliä mieli kommentoida, että kyllä yhdyssana on aina yhdyssana :-)

Takaisin hissiremonttiin ja onko se sitten puolivälissä vai puolessavälissä. Jos kiipeän portaita ylös ja olen 2. ja 3. kerroksen välissä, niin saattaisin sanoa olevani puolessavälissä. Puolessavälissä on mielestäni tarkempi kuin puolivälissä. Puolessavälissä on ihan just puolessavälissä ja puolivälissä suunnilleen puolivälissä, ehkä muutaman askelman ylempänä tai alempana. Mutta siihen onko hissiremontti puolivälissä va puoilessavälissä, niin I-HAN SA-MA, kahden ja puolen viikon kuluttua se on VAL-MIS! Ja voihan se olla nyt puolivalmis, puoliksivalmis, puolet valmiina, puoliksi tehty, puolet kesken, puoleksi keskeneräinen, puolet tekemättä... Ah, mikä ihana suomenkieli...

Ps. Tästä pti tulla "miten ollaan selvitty hissiremontista"-postaus, mutta tästäpä tulikin puolivälipohdintaa. Selviytymisestä siis myöhemmin.

Kosahtanut "vakuutuspetos"

Onnekseni mulla on tapaturmavakuutus ja kaikki kulut leikkausta, lääkkeitä ja lääkärikäyntejä lukien ovat menneetkin vakuutusyhtiön piikkiin. Vakuutuksen piiriin kuuluvat myös matkakulut. Viime viikolla näpyttelin matkakuluhakemuksen. Kodin ja sairaalaan väliä on tullut kuljettua niin omalla autolla kuin julkisillakin, enimmäkseen juuri julkisilla. Päätin kuitenkin vilpillisesti merkata kaikki tehdyt matkat kuljetuiksi omalla autolla siinä toivossa, että saisin korvauksia muutaman euron enemmän. *VIRHE* Vakuutusyhtiö maksaa kilometrikorvausta oman auton käytöstä vain vaivaiset 0,20 e/km, kun olin kuvitellut sen olevan 0,45 e/km. Rehellisyydellä korvauspotti olisi ollut lähes tuplasti suurempi... Muistakaamme siis, että rehellisyys maan perii.. Ja arvatkaapas vain perinkö tulevat matkakorvaukset rehellisesti joukkoliikenteen taksojen mukaan?

4. ja 5. FYSIOTERAPIA

Tälle viikolle osui kaksi fysioterapiakäyntiä. Maanantaina testailtiin käden liikeratoja ja käsi kaikkinensa taisi olla huomattavasti edellis kertaa parempi. Paljon on työtä vielä edessä, mutta positiivista on se, että edistystä on tapahtunut hyvin suht pienessä ajassa. Kättä lymfattiin ja jumpattiin. Puristusvoimaa sain puserrettua 8 kg (tuplat ekasta käynnistä). Loistavaa, sillä kolme viikkoa sitten en saanut kättä vielä edes nyrkkiin. Vasurilla tulos 31 kg.

Teipattu olkapää

Olkapää taisi vaivata jo maanantaina, mutta keskiviikkoon mennessä se tuntui käyneen jo aika pahaksi. Selkäkin on päässyt jumiutumaan ja olkapää painunut eteenpäin, kun käsi ei pääse kunnolla kiertymään. Selkä ja kylki hierottiin ja lymfattiin. Lymfalla hoidettiin myös niskan ja olkapään seutu sekä tieststi käsi kauttaaltaan. Kättä kierrettiin ja koukistettiin, sain vahan ja ohjeet siihen. Fyssarin mukaan käden hienomotoriikka on kehittynyt hienosti. Olkapäähän laitettiin kinesioteipit.

Paljon olen pohtinut sitä, KOSKA käsi tulee kuntoon ja MINKÄLAINEN lopullinen kunto tulee olemaan. Vähän kyselin fyssariltakin asiasta ja vastaus oli, että vuoden verran voi hyvin laskea eteenpäin...

Keskiviikkona sain siis vahan ja nyt alkoi vahajumppa. Vahan nähdessäni ensimmäinen reaktio oli "ällöttävä". Aika erikoista ainetta tuo vaha. Vähän kuin muovailuvahaa, mutta kiinteämpää ja liukkaampaa. Yritin googlata, mutta haut "vahajumppa" "vaha + kuntoutus" eivät tuottaneet ainuttakaan tulosta googlessa. Aine elää jollain tavalla, koska kun köntsän laittaa purkkiin, leviää se hetken kuluessa purkin pohjalle kuin viili konsanaan. Pöydälle jos jättää, niin valuu kuulemma lattialle...

Jumppavaha

Sormijumppaliikkeitä

Vahan kanssa jumpataan siis sormia ja kämmentä. Yllä muutamia liikkeitä.
Jahas, se on päivän vahajumppa vielä tekemättä!

Pystyn taas!

Viimeisen kahden viikon aikana käden toiminta on kehittynyt valtavasti. Kahden kuukauden tauon jälkeen pystyn jälleen:

• laittamaan vetoketjun kiinni
• pukemaan rintsikat (tosin hakaset kiinni edessä)
• pitämään molemmin käsin kiinni rattaiden työntöaisasta
• solmimaan kengännauhat
• ripustamaan pyykkiä
• koskettamaan nenänpäätä peukalolla
• taputtamaan 
• tiskaamaan
• kirjoittamaan (pieniä pätkiä)
• pyyhkimään pöytää
• leikkaamaan saksilla jne.

Edit. Huomasin, että olin jo reilu viikko sitten hehkuttanut muutamia näistä saavutuksista, mutta eipä mitään. Hehkutetaan uudelleen :D Ja onhan reilu viikossa jälleen tullut "uusia" taitoja.

Käsi ja varjo

Näytän normaalilta, mutta...

Nyt kun kädessäni ei ole ollut kipsiä tai muutakaan härpäkettä enää pariin viikkoon, näytän ihan normaalilta ja terveeltä ihmiseltä. Hihan alla asia on kuitenkin toisin. Julkisilla paikoilla liikkuessa siinä on omat hyvät ja huonot puolensa...

Olen ihan positiivisesti yllättynyt siitä, miten ihmiset ovat minua autelleet ja antaneet tilaa kulkiessani "käsi kainalossa". Muutaman kerran olen matkustanut bussilla tuplarattaiden kanssa ja aika  kiitettävästi olen saanut apua pyytämättäkin. Ennen ei koskaan ole tarjottu apua! Lähikaupassa ostokseni on pakattu lähes joka kerta :) Tuntuu, että ilman kipsiä ihmiset ajattelisivat jonoissa, että mikä tuolla tollolla oikein kestää. Käsi paketissa antaa aika paljon "armoa".

Ja kyllähän se kantopussi osaltaan myös suojaa kättä ja ihmiset osaavat varoa. Vaikken enää tarvitsisi kantolaukkua, niin käytän sitä silti aina välillä. Esim. hulluille päiville laitoin sen käteen, ihan vain siksi ettei ihmiset tunkisi ylitseni. (ja kyllä, kuulun siihen porukkaan joka menee hulluttelemaan vielä rattaiden kanssa :)) Viime viikolla lasten kanssa linja-autolla matkustaessa laitoin kantolaukun päälle ja apua tuli pyytämättäkin sekä noustessa että poistuessa. Parisen viikkoa sitten olin ravintolaillallisella, jonne laitoin ortoosin ihan vain feikiksi, ettei ihmisten tarvitse ihmetellä, miksi tuolla kestää seisovassa pöydässä niin kauan tai miksi tuo syö vain haarukalla. Yleensä inhoan sellaista vitkastelua ja hidastelua jonoissa, mutta nyt jäin kauhukseni jälkeen jopa ikäihmisistä. Ehkä tästä eteenpäin en enää käy kuumana eläkeläisille, jotka etanoivat jonoissa...

Käsi paketissa ei siis tarvitse selitellä mikä kestää. Sen jokainen tajuaa kysymättäkin. Ilman kipsiä kestää tällä hetkellä yhtälailla, mutta se aiheuttaa takanaolijoissa/asiakaspalvelijoissa lähinnä hampaiden kiristelyä... Mistäpä joku ulkopuolinen voisi tietää, että käteni on hajalla? Ilman näkyvää todistetta ei mistään!

3. FYSIOTERAPIA

Keskiviikkona oli kolmas fysioterapia. Parannusta oli tapahtunut seuraavasti:

• olkapää liikkuu ylös ja sivulle ilman tukikäden apua
• ranne kiertyy huomattavasti paremmin
• nyrkistys menee luonnostaan oikein
• turvotusta on enää vain vähän
• puristusvoima 6 kg (edellinen tulos 4 kg

Kyynärtaipeessa ei ollut juurikaan edistystä tapahtunut. Liikerata n. 75-110 välillä eli liikkuvuus edelleen max 40 astetta. 

Laitehoitoa sain sekä lymfaa että LPG:tä.

Tehtiin myös mielikuvaharjoituksia. Makasin pedillä pyyhe peittona ja silmät kiinni. Fyssari pyysi kuvailemaan miltä kädet tuntuivat. Mun oikea käsi tuntui ihan jättiläiseltä vasempaan verrattuna, se oli vähintään puolta isompi. Tunnustelin kämmenellä pyyhkeen pintaa. Jopa vähän säikähdin, kun oikeaan käteen pinta tuntui tosi karhealta ja vasempaan tosi pehmeältä. En meinannut uskoa todeksi. Nyt olen testaillut molemmin käsin vaikka mitä erilaisia materiaaleja ja kaikki tuntuu eriltä vasemman ja oikean välillä. Mulla on siis kädessä jonkin sortin tuntohäiriö. Kuvitelkaapa, että teillä on pestynä kaksi koneellista pyyhkeitä. Toisessa on käytetty huuhteluainetta ja toisessa ei, eli ekan koneen pyyhkeet ovat ihanan pehmoisia ja toisen koneen hirvittävän karheita. Tuo esimerkki kuvaa hyvin sitä, miten mulla oikean ja vsemman käden tunto eroaa.

Toinen harjoitus tapahtui peilin edessä. Seisoin siten, että  näin ainoastaan puolet vartalostani (vasemman puolen). Aloin tehdä käden nostoja ylös, eteen ja sivuille ja pyörittelin kättä peilin pinnassa. Peilistähän näkyi peilikuva eli kuin oikea käteni olisi siellä heilumassa. Tapahtuikin niin, että koko ajan paikoillaan ollut oikea käteni alkoi kihelmöidä. On se vaan jännää tuo aivojen toiminta..

Lopuksi taas uudet kinesioteipit käteen ja jumpata pitäisi niin vaan pirusti.

Nyt meni hermo...

Nyt meni hermo ja sen kyllä tuntee... Alkaa nimittäin pikkuhiljaa rassaamaan tämä neuropaattinen eli hermovauriokipu, jota on jatkunut jo pari kuukautta. On tämä välillä mennyt vähän parempaan suuntaan, mutta on silti koko ajan olemassa. Ilmeisestikin radialis-hermo on kokenut jonkinmoisen kolautuksen ja se oireilee sellaisena pistelevänä tunteena ranteen peukalonpuoleisella sivulla. Kipu ulottuu rystysistä aina leikkaushaavaan asti. Normaalitilassa eli silloin kun alueen antaa olla rauhassa eikä siihen koske, tunne ei oikeastaan ole kipua vaan todella veemäistä kihelmöintiä iholla. Joku aika sitten lääkäri diagnosoi kivun hyperestesiaksi eli lisääntyneeksi tuntoherkkyydeksi. Ranteen peukalonpuoleinen sisäsyrjä on lähes kosketusarka, jo pieni puhalluskin aiheuttaa kipua. Välillä myös hihansuut ärsyttävät liikaa iholla enkä pysty pitämään pitkähihaista paitaa. Kädestä löytyy värimuutosta; iho on punertavampi vasuriin verrattaessa ja jonkinlaisesta vauriosta kertoo myös tumman karvan kasvu sellaisella alueella, missä sitä ei ennen ole ollut. Tohtorin mukaan vaurion pitäisi ajan kanssa korjaantua ihan itsekseen. Hope so!

Tänään muuten tasan 2 kuukautta leikkauksesta. Arpi ainakin on aika siisti!

Hissikrämppä

Eilen se sitten alkoi, nimittäin hissiremontti. Miltäs kuulostaa yhdistelmä: 

ei hissiä 

viisi viikkoa

käsi paskana  

1-vuotias

2-vuotias

viides kerros

Ei ainakaan kateeksi käy... Kai tästäkin selvitään kun pakko on. Välillä sitä miettii, että arki olisi ihan tarpeeksi haastavaa ilman tätä käden onnettomuuttakin. Siihen kun lisätään päälle vielä hissiremppa, niin ei paljoa naurata No, onneksi tämä hissittömyys kestää "vain" sen viisi viikkoa. Jospa käsikin "valmistuisi" samassa aikataulussa... Käsiremppaa takana hiukan yli 2 kk.

Lapset tästä tietysti eniten kärsivät, kun joutuvat olemaan hoidossa pidempiä päiviä. Mä en taida yksin uskaltaa heidän kanssaan kavuta korkeuksiin tämän yhden käden varassa... Vaatii taas "pieniä" järjestelyjä.

***

Meidän taloyhtiölle myönnettiin lähes ainoana tässä lähistöllä 50 %:n valtionavustus hissiremonttia varten, joka on muuten nykyään lakkautettu (siis se valtiontuki). Keväällä kun asiasta äänestettiin, hylättiin koko projekti. Uskomatonta! Onneksi asiasta otettiin uusintaäänestys ja homma meni läpi. Hissiremontti olisi joka tapauksessa ollut edessä josssain vaiheessa, niin olisi ollut todella typerää jättää tilaisuus käyttämättä...

Baby steps

Pientä edistystä on käden kuntoutumisen suhteen tapahtunut. Koska sormet toimivat jo suht ok, niin pystyn tarttumaan kaikkeen ja nostamaan kevyitä juttuja.

Viime viikolla sain ekaa kertaa onnettomuuden jälkeen:

• rintsikat päälle, WUHUU (käsi ei todellakaan kierry selän puolelle, mutta sain napsautettua hakaset kiinni tuossa etupuolella)
• vetoketjun kiinni
• pidettyä rattaiden työntöaisasta kiinni molemmilla käsillä
• ja pääsin saunaan!

Sitä päivä odotan kuin kuuta nousevaa, että pystyn harjaamaan hiukseni. Tässä onkin kauhea tukkakriisi päällä, onneksi pipokausi on alkanut...

Jännetuppi - tunnejäppi

Vasenta kättä on viimeiset kaksi kuukautta käytetty oikein olan takaa, oikeinpa rasittumiseen asti. Edellisiltana tunsin ranteen olevan hullun kipeä ja kosketusarka. Turvotustakin oli. Ilmeisestikin siinä on joku pienimuotoinen rannetupin  tulehdus... Tämä(kin) tästä vielä puuttui... Sinänsä en kyllä yhtään ihmettele, olen jopa osannut aavistaa, että jotain tällaista saattaisi käydä, kun rannetta kuitenkin kuormittaa ihan eri tavalla kuin ennen. Aika paljon tulee lapsia nosteltua yhdellä kädellä ja rattaitakin työntelen vasurilla päivittäin. Ja painoa tietysti on, kun on kaksi kirppua kyydissä. Jospa tämän vamma menisi viikonlopun aikana ohi, kun ei ainakaan kärryjä tarvitse lykkiä... :)

Äiti-Lapsi-Laatuaikaa

Onnettomuus laittoi ihan uuteen uskoon myös lasten kanssa vietetyn ajan. Päivät he ovat tietysti hoidossa ja iltaisinkaan en voi yhtään olla yksin lasten kanssa, vaan se vaatii aina jonkun toisen aikuisen läsnäolon. Tuntuu edelleen niin oudolta, kun kuitenkin olin tottunut olemaan kaksikon kanssa 24/7.

Viime viikosta alkaen olen pystynyt käyttämään oikean käden sormia näppärämmin ja kun lapset ovat vuoronperään olleet niin räkäisiä, uskaltauduin pitämään yhtenä päivänä toisen ja toisena päivänä toisen kanssani kotona. Käsipuolena en kyllä kahden kanssa pärjäisi, sitä kun ei koskaan tiedä koska tulee "tilanne". Yhden kanssa homma sujui ihan ok, mitä nyt kakkavaipan vaihtoon sai kulumaan 45 min ja ulkovaatteiden pukemiseen 20 min. Toisaalta ei ole ollut kiire minnekään. Kaikesta selviää, mutta toinen asia on, että riittääkö kärsivällisyys kun kaikki kestää ja kestää..

Poikasen kanssa päästiin nauttimaan syksyn väriloistostakin. Tekevät kyllä hyvää tällaiset äiti-lapsi-päivät!

Päivähoitopulma

Päivähoitoaiheesta olisi pitänyt kirjoittaa jo paljon paljon aikaisemmin, koska nyt tuntuu suurin kiukkuni "järjestelmää" kohtaan jo hitusen verran laantuneen.

Heti tapaturman jälkeen valkeni fakta, että lapsille oli saatava hoitopaikka. En enää ollut kykeneväinen hoitamaan lapsia kotona. Olin vasurillani täysin onneton ja kömpelö, en saanut itselleni edes sukkaa jalkaan. Onneksi mies oli vielä reilu kaksi viikkoa lomalla, joten oli jonkin verran aikaa saada asiat järjestymään.

Hakemukset täytettiin heti ja alettiin pommittaa päivähoidon aluepäällikköä sekä alueemme päiväkotien johtajia. Soittelimme myös yksityisiä päiväkoteja läpi. Hoidon tarve taisi osua juuri pahimpaan hetkeen, moni muukin aloittaa hoidon juuri elo-syyskuussa. Kunnallisella puolella asiat kestivät ja kestivät, mitään selvää vastausta ei saatu mistään. Yksityiset olivat täynnä ja erään yksityisen päiväkodin johtaja sanoi, ettei tähän aikaan vuodesta (elokuun puolivälissä) ole yhdessäkään päiväkodissa paikkoja kahdelle alle 3-vuotiaalle. Jes. Aluejohtaja väläytteli, että ryhmiin voisi tehdä väliaikaisen ylibuukkauksen, mutta että ainakaan samaan päiväkotiin ei sisaruksia olisi mahdollista saada. Tähän en tulisi suostumaan missään tapauksessa.

Alueemme kunnalliset perhepäivähoitopaikat olivat myös täynnä ja aloimme soitella läpi yksityisiä perhepäivähoitajia sekä myös oman alueemme ulkopuolisia kunnan päiväkoteja. Monella pph:lla oli paikat jo täynnä tai sitten oli vain yksi paikka vapaana. Ja mehän tarvitsimme kaksi paikkaa. Joillakin olisi ollut kaksi paikkaa vapaana, mutta koska ryhmässä oli jo yksi pieni, niin toista ei pystytty ottamaan. Poikaselle kyllä olisi ollut kysyntää. Yhdessä ryhmässä olisi ollut tilaa, mutta hoitaja oli vähän nihkeänä, koska ryhmän 3- ja 5- vuotiaat pojat olivat toivoneet itselleen samanikäisiä leikkitovereita.

Itselleni hoitopaikan kriteerit olivat: a) molemmat samaan paikkaan ja b) sijainnin olisi oltava sellainen, että minä pystyn hakemaan lapset suht kätevästi joko kävellen tai bussilla.

Vajaa kahden viikon odottelun jälkeen epätietoisuus lasten hoitopaikasta oli jo valtava. Asia aiheutti aivan liikaa stressiä muutenkin toivottomassa tilanteessa. Tuntui, ettei asiaamme otettu missään käsittelyyn. Hädässämme soittelimme jo kaukaisiakin päiväkoteja läpi ja yhdestä löytyikin tilaa molemmille. Päätimme mennä tutustumaan, vaikka jo alunperin tiesin, ettemme tule ottamaan paikkaa vastaan sijainnin vuoksi. Samana päivänä, kun sovimme tutustumisesta päiväkotiin sain sovittua tutustumisen naapurilähiön yksityiseen ryhmäperhepäivähoitopaikkaan.

Kävimme tutustumassa päiväkodissa ja pk:n johtaja oli jo kenkiä riisuessamme, etä hänellä on paperit valmiina, kirjoitetaanko sopimus heti. Sanoimme, että ilmoitamme parin päivän päästä kun olemme käyneet tutustumassa yhdessä perhepäivähoitopaikassa, jonka otamme jos vain saamme.

Pari päivää myöhemmin tutustuimme ryhmäperhikseen ja päätimme ottaa paikan. Ryhmä ja paikka vaikuttivat mukavilta; kaksi hoitajaa, poikaselle samanikäistä leikkiseuraa eikä muita ihan pikkuisia. Täydellistä! Sopimus tehtiin ja iso paino tipahti sydämeltä.

PK:n johtajalle ilmoitettiin heti, että emme ota heidän paikkaansa. No, hänhän oli jo sukkelana tätinä laittanut paperit postiin, vaikka nimenomaan olimme painottaneet, että tod.näk. emme ota paikkaa ja että ilmoitamme asiasta asap. En tiedä oliko tässä taustalla se, että nyt meille oli virallisesti tarjottu paikkaa kunnalliselta puolelta eikä kunnan tarvitse hommata paikkaa meille muualta. Ei kyllä sinne hornankuuseen ikinä, vaikkei paikassa sinänsä mitään vikaa ollut. Päiväkodin johtajalle aiheutui ihan turhaa ylimääräistä työtä (käsittääkseni ovat kiireisiä ihmisiä...) ja nyt niitä paikkoja pidettiin järjestelmässä varattuina meidän lapsille niin kauan kunnes meidän kieltäytymiskirje palautuu... Kylläpä oli taas byrokratian hoitoa huipussaan...

Miten musta tuntuu, että päiväkodit pimittävät paikkoja aina ihan viimeiseen asti. Vanhempia pidetään hirveässä piinassa ja hoitopaikka selviää vasta vähän ennen hoidon alkua.

Asioilla on onneksi tapana järjestyä. Meidän lapset aloittivat syyskuun alussa ryhmiksessä ja kaikki on mennyt hienosti :) 

2. FYSIOTERAPIA

Toinen fyssarikäynti osui heti seuraavalle maanantaille. Alkuun testattiin taas käden liikeradat ja edistystä oli parissa päivässä tapahtunut huimasti. Olkapää on jo huomattavasti vetreämpi, ja sen saan varmasti ekana kuntoon, koska se on vain päässyt jäykistymään käyttämättömyyden vuoksi. Kyynärpään liikkuvuus oli 30-40 astetta eli huima edistys siinäkin. Fyssarin mukaan rannekin kiertyi jo ihan eri tavalla.

Tunnin käyntiin sisältyi taas ihanaa lymfahierontaa ja treenattiin käden nyrkkiin laittoa sekä sormien ojennusta. Nyrkistys piti opetella ihan uusiksi ottamalla mallia vasemmasta kädestä. Ekalla kerralla mitattiin muuten myös käden puristusvoimaa sellaisella mittarilla. Vasemman (eli luonnostaan heikomman) käden tulos oli 25 kg ja oikean vaivaiset 4 kg.

Sain taas uudet sikamageet teippaukset käteen.

Seuraava käynti onkin vasta reilu viikon kuluttua. Siihen asti siis kovaa kotijumppaa!

1. FYSIOTERAPIA

Perjantaina oli kulunut tasan seitsemän viikkoa leikkauksesta ja luvassa oli ensimmäinen fysioterapiakäynti. Edellisenä iltana otin robon pois ja päätin alkaa totutella elämään ilman apuvälineitä. Ekalla käynnillä keskusteltiin leikkauksesta, tapaturmasta, kivuista ja kuntoutuksesta. Ensin olisi saatava turvotukset laskemaan ja nesteet kiertoon. Lääkitys olisi myös hyvä pitää kunnossa, kivut täytyy pitää poissa.

Testailtiin käden liikeratoja. Niin kuin arvata saattaa, käsi on kuin jäykkä paska. Ihan hirveä tunne, kun käsi ei yksinkertaisesti liiku ja tottele. Fyssarin avustuksella jumpattiin olkapäätä, kyynärpään koukistusta ja ranteen kääntöä. Olisikohan kyynärpään liikerata ollut n. 13 astetta. Tuota kyynärniveltä pahemmalta tuntui käsi ja ranne. Käsi on kääntyneenä niin, etten näe omaa kämmentä. Ranne ei kerta kaikkiaan kierry kuin muutaman millin. Sain myös ihanalta tuntuvaa lymfa-hierontaa. Sen tarkoituksena olisi saada nesteitä liikkeelle. Lopuksi vielä kinesioteippi kyynärpäähän.

Huolimatta siitä, että käsi liikkui vain pikkuisen, jäi mulle käynnistä erittäin positiivinen mieli. Kotona olisi treenattava olkapäätä. kyynärpäätä, rannetta ja sormia. Tästä se lähtee!

 

Kun lapset aloittivat hoidossa ja mä jäin saikkulaisena yksin kotiin pyörittelemään peukaloa, ajattelin että hajoilen täällä  neljän seinän sisällä ihan täysin. Mutta toisin kävi. Seuranpitäjiä on todellakin riittänyt. Äippälomalaiset lapsineen ovat tulleet viihdyttämään ja mua on "ulkoilutettu" viemällä kauppakeskuksiin, lounaille, kirppareille jne. Olen saanut apua lasten hakuihin ja iltapäivien kaitsemiseen. Muutamana aamupäivänä olen käynyt haukkaamassa happea ja parantamassa maailmaa hiekkalaatikon reunalla lähipihojen mammojen kanssa. Mulle on tuotu mm. kukkia, pullaa, suklaata ja sämpylöitä. Isovanhemmat ja muutkin ovat tehneet meille ruokia laatikkokaupalla. kuinkahan moni eri ihminen onkaan tyhjentänyt meidän astianpesukoneen :) Yksi kaveri toi ison kassillisen lehtiä ja leffoja. Ja kuinka moni onkaan soitellut ja kysellyt kuulumisia. Meidän naapurissa asuu hirmu herttainen eläkeläispariskunta. Kerran kävin pyytämässä jeesiä lasten riisumisessa, mutta löysinkin meidät naapurista leikkimässä dubloilla :) Ollaan kyllä onnekkaita, kun lähipiiristä löytyy niin paljon auttavaisia ja ihania ihmisiä <3

PS. Viime viikolla yksi kaveri suositteli ruotsalaista draamakomedia Solsidan-sarjaa ja tällä viikolla huomattiin, että sieltä leffakassista löytyi sarjan eka tuontantokausi. Mä jäin koukkuun heti tokan jakson jälkeen, joten suosittelen! Nyt täytyy alkaa metsästää seuraavia tuotantokausia!

Apus apukäsi

Useita viikkoa leikkauksen jälkeen myös sormet olivat niin kipeät ja turvoksissa, että jo pelkkä liikuttelu tuntui kurjalta. En pystynyt edes tarttumaan mihinkään, käsi oli täysin eloton. Olen kuitenkin jumpannut sormia ahkerasti ja liikutellut niitä toisen käden avustuksella. Nyt vihdoin pystyn tekemään myös oikealla kädellä jotain hyvin hyvin kevyttä. Enää en ole ihan täysin yksikätinen :)

Pystyn mm.:
- pitämään hammasharjaa oikeassa kädessä, kun pruuttaan vasemmalla tahnaa
- repäisemään rullasta palan talouspaperia siten, että oikea pitää kiinni paperista ja vasen repäisee
- käyttämään kahta kättä, kun laitan lapselle ruokalappua
- nostamaan kevyitä esineitä esim. tutin

Pieniä juttuja, mutta tällä hekellä tuntuu isoiltakin askelilta. Pikkuhiljaa, poco a poco...

Kädessäni on tuollainen kulmatuki eli robo, joka laitettiin kipsin sijaan 1,5 viikkoa leikkauksen jälkeen ja asennettiin 90 asteen kulmaan. Perjantaina (6 vkoa leikkauksesta) roboon laitettiin liikkuvuutta ja käsi pääsee jonkin verran liikkumaan. Mulla ei vaan itsellä oo juurikaan voimia suoristaa ja koukistaa, joten liikkuminen on pitkälti vasurin varassa. Kuva on muuten aika kehno. Kuvan ottaminen Canonin järkkärillä pelkästään vasurilla ja peilin kautta oli aikamoinen sirkustemppu. Kokeilkaapas :)

Seuraavana olisi vuorossa kämmenvoiman palauttaminen. Tällä hetkellä en saa puristettua kättä nyrkkiin, mutta kenties jo viikon päästä sekin onnistuu!

Päivä ilman Panacodia

Tuli tuossa mieleen, että se parin viikon takainen migreenikohtaus taisi saada alkunsa siitä, että multa jäi yhtenä iltana panacodit ottamatta. Ekat reilu kolme viikkoa leikkauksesta panacodia tuli burana 600 mg:n lisäksi napsittua 6 kpl/vrk. Jossain vaiheessa tuli fiilis, että alan jäämään koukkuun kyseiseen tuotteeseen ja ajattelin kokeilla jospa pärjäisin ilman. Sainkin vähennettyä ihan hyvin. Päivät olen pärjännyt buranalla ja panadolilla. Viimeiset kaksi viikkoa olenkin ottanut panacodia ainoastaan yötä vasten.

Leikkauksen jälkeisinä päivinä ja myöhemminkin n. 1,5 vkoa leikkauksesta, kun käsi turposi sormia myöten ja koko ranne oli tulessa, lääkityksenä oli  oxynormia ja oxycontinia. Suoraan sanoen noista päivistä, kun olen noita "huumelääkkeitä" syönyt en muista juurikaan mitään.

Panacodiin vielä palatakseni: lääkkeen vaikuttavat aineet ovat parasetamoli ja kodeiini. Kodeiinista aiheutuvat haitat itselläni ovat ainakin väsymys, pahoinvointi ja ummetus. Ja tietysti käytön jälkeinen päänsärky (sen testasin viikonloppuna uudemmankin kerran). Tuo ummetus on aika kurja. Siihen olen perusluumujen lisäksi käyttänyt Duphalacia ja Pecorionia. Maitohappobakteereja syön tietysti myös ja Somacia siltä varalta, ettei maksa pamahda. Lisäksi vielä D-vitamiinia luutumista nopeuttamaan.

Kivun kanssa eläminen on aika puuduttavaa. Pahin kipu mulla on jostain syystä ranteen alueella. Se on sellaista pistelevää hermokipua, joka ei katoa kokonaan edes lääkkeillä. Kyynärpää alkoi kipuilla viime viikolla oikein kunnolla. Harmittavaa, koska se on leikkauksen jälkeen ollut aika hyvä. Jospa tämä viikko olisi edes hiukan parempi kuin edellinen. Tekee pahaa edes ajatella sitä pillereiden määrää, minkä olen kurkusta alas vetänyt. Ja noi lääkkeet, vaikkeivat pahimmasta päästä olekaan, tekevät musta ihan zombien...

Luomulääkettä

Notre Damen Kellonsoittaja

Eilen oli jälleen lääkärikäynti kolmen viikon tauon jälkeen. Leikkauksesta aikaa kuusi viikkoa. Käsi on aika riutunut, eri paria vasuurin kanssa. Kyynärpää kuvattiin ja tuomio kuului: "ei oo priima, mut vois olla pahempikin". Mitä tuohon sitten sanoisi. Röntgenissä näkyi edelleen rakoja. "Robo-tuki" eli ortoosi jäi paikoilleen, mutta lukitus poistettiin ja tukeen lisättiin liikkuvuutta. Sain kättä hieman koukistettua, mutta kun olisi pitänyt suoristaa ei aivojen käskyt menneet perille. Myös ranne kuvattiin ja se oli ok. Joskin se kipuilee edelleen, mutta kipu liittyy radialis-hermoon.

Lääkäri "haukkui", että näytän Notre Damen kellonsoittajalta. Ehkäpä ensi viikolla alkava fysioterapia palauttaa ryhdin. Eli kuntoutus alkakoon, jesh!

Soitellaan! - Tai sitten ei

Siis voiko olla totta; puhelinlasku elokuulta yli 70e?!? Tekisi mieli sanoa, että EI, mutta niin vaan totta se on kuin kirkon rotta. Kieltämättä olen viime aikoina puhunut puhelimessa melko paljon, ehkä jopa vähän liikaakin. Mm. mieheni on asiasta päässyt muutamaan otteeseen huomauttamaan. Ehkä siis parempi, että pysyttelen asiasta ihan hissukseen, sillä hänen kommenttinsa jättilaskuun kuuluisi todennäköisesti näin: "siitäs sait, enkö mä oo sanonu sulle lukuisia kertoja, että laita jo se luuri pois". 
Tehty mikä tehty, mutta milläs tämä sitten maksetaan? Sinne meni puolet kuukauden tuloista, tack o adjö!
Vakuutus tuskin korvaa tapaturmasta aiheutuvien asioiden selvittelyyn kuluneita datamaksuja. Vakuutusyhtiöön, sairaalaan, kelaan, päiväkoteihin, neuvoloihin jne. on tullut ihan pakostakin soiteltua lukuisia kertoja. Lisäksi sukulaisia ja kavereita on soitettu latenhoitoapuun ja muutenkin infottu tilanteesta. Ehkä joukkoon mahtuu muutama tunti ihan perus akkojen juoruiluakin, mutta se sallittakoon ;) Toisaalta yrittänyttä ei laiteta, kaipa noista puheluista ainakin voisi yrittää saada jotain korvausta. Katsotaan miten käy!

Ongelmia vaatehuoneella

Juuri kun olisi saanut heivata imetyspaidat mäkeen. Juuri kun kroppa alkoi olla entisissä kiloissaan (ei tosin entisissä mitoissa - vatsa höllyää ja lihakset ovat kadonneet jonnekin..) Mutta juuri kun olisi ollut korkea aika hieman pävittää garderoopia, niin mitä tapahtuu! No katkeaa käsi, tietysti.

Pukeminen itsessään on aikamoinen prosessi, joka sekin kyllä on kummasti nopeutunut viidessä viikossa. Kädessä oleva robo on niin suuri, ettei yksikään omistamistani pitkähihaisista mahdu sen yli. Ainoa käteni päälle menevä pitkähihainen taitaa olla mieheni ikivanha kalastajaneule, jota sitäkin voi käyttää maksimissaan mökkiolosuhteissa. Siis kyllähän noita kaikkia rutkuja olisi tarjolla, mutta jos muutenkin ottaa päähän tämä käsi, niin en todellakaan pue ylleni yhtikäs mitään, mistä en tykkää :) Vähän pinnallista, mutta olkoot.

Päällemahtuvien vaatteiden kirjo on siis aika laiha. Topit sentään menee ja legginsfarkut on hyviä. Ja voihan noita verska- ja neuletakkeja käyttää ns. puolittain päällä. Ulkoiluun poncho on ihan paras ja äidiltäni sain sain myös yhden takin, johon käsi mahtuu sisälle. Pian mä toivottavasti saan tämän robon poiskin, niin johan taas muutama ongelma helpottuu.

Ja jos ei itselleen mitään voi ostaa, niin lapsille löytyy senkin edestä ;-) Joskaan heitäkään en pysty pukemaan.

Mikä migreeni!

Mulla ei moneen vuoteen ole ollut migreenikohtausta, puuduttavaa päänsärkyä kyllä senkin edestä. Eilen oli jo aamusta vähän höntti olo ja pistin vielä pitkäkseni, kun muu perhe lähti ovesta ulos. Torkuin reilu tunnin ja olo oli edelleen vähän pökkyräinen. Zombailin päättömänä ja kun siskoni saapui lähdettiin hakemaan lapsia. Silmissä taisi vilistä jo silloin. Pistin hajataiton piikkiin. Tultiin takaisin ja mietin: "en piru vie ota särkylääkettä pikku jyskytykseen, on tässä niin paljon tullut niitä muutenkin napsittua". Olisi kyllä kannattanut ottaa.

Neljän maissa oli pakko pistää pitkäksi ja napata yksi tabu. Burana 800 käveli ensimmäisenä vastaan. Kävin välissä syömässä päivällisen, mutta sen jälkeen oli sulkeuduttava pimeään makuuhuoneeseen kylmä kääre otsalla. Ei mennyt kauaa, kun vessa kutsui. En muista kuinka monta kertaa mahdoin  käydä vesiripulilla, varmaan muutaman. Otin jonkun migreenilääkkeen ja join hiukan limua. Se limu oli vikatikki. Pisti röyhyttämään ja seuraavaksi tyhjeni koko vatsalaukku. Joka kerta mietin, miten sitä voi tulla niin paljon. Takaisin sänkyyn yhden panacodin voimin. Pääkipu oli aivan hirveä, en muista että se olisi koskaan ihan noin paha ollut. Olin jo varma, että mulla on joku aivokasvain. Toivoin, että joku tulisi leikkaamaan pääni irti. Ei muuta kuin uudestaan halaamaan pönttöä. Minulle tuotiin pahoinvointilääkettä, suppona. NOUU! Laitoin sen kuitenkin paikoilleen. Ja kannatti, sillä siihen loppui oksentelu ja ripulointi. Nyt enää päässä jyskytti. Kahdeksan maissa sain kaksi ruiskullista pronaxenia ja puolen tunnin päästä pystyin jo nousemaan sängystä. Huh mikä kohtaus! Ei tällaisia enää ikinä kiitos!   

Kädettömän mökkihaasteet

Mökkimato

Kyllä vaan ottaa pahasti päähän tämä kädettömyys. Aiheuttaa aikamoisia ärsytyksen ja turhautuneisuuden tunteita. Viikonlopuksi suunnattiin saareen ja joo, ei se yksi toimiva käsi olisi yhtään pahitteeksi.

1) mä katson vierestä, kun mies hoitaa roudaukset
2) musta ei oo mitään hyötyä rantautumisissa/laiturista irtautumisissa
3).syötiin rapuja, en kuorinut ainuttakaan
4) käden leikkauspäivänä meillä piti olla rapujuhlat ja sitä varten ostettu 3 litan valkkaripönikkä odotti jääkaapissa. Ei tarvitse ottaa kulaustakaan niin kauan kuin panacod kuuluu ruokalistalle
5) mun mielestä meidän mökkisaunasta tulee maailman parhaat lölyt. Robon kanssa ei tartte saunoa
6) Mies oli päättänyt laskea verkot ja sähelsi yksinään verkot solmuille. Voi olla, että mun soudut on nyt soudettu. Verkkojen laskut ja nostot ovat kyllä aiheuttaneet suuria perheriitoja eli ehkä tää onkin ihan positiivinen juttu ;D Toisaalta ahvenet ja kuhat kyllä maistuis.
7) yksikätinen äiti, 2-vuotias uhmaikäinen joka ei ole nukkunut päikkäreitä ja kävelemään opetteleva 1-vuotias -> ei kannata sijoittaa saman katon alle jos halutaan välttyä tönimiseltä, kolhuilta, puremiselta, huudoilta ja itkuilta (tuli vähän jo viime kesä mieleen, kun vannoin etten enää ikinä tule mökille viettämään aikaa pikkuiseen koppiin kahden lapsen kanssa, kun mies puuhastelee juttujaan..) Ehkä vuoden päästä mieli on taas tasoittunut 
8) Haravoitavaa alkais olla. Kokeilin yhdellä kädellä jotain olkapäätekniikkaa. Ei toiminut. No, kai ne lehdet ja kaislat sinne maatuu...

Ehkä ei kannata kauheasti edes yrittää tehdä mitään. Ei siitä seuraa kuin paha mieli, kun mikään ei onnistu. Yleensä kun on tottunut touhuamaan kaiken aikaa, niin ei vaan tämä oma kyvyttömyys mene jakeluun.

Härdelli vs. kiireetön aamu

Herään siihen kun poikanen huutelee "äitii, äitii". Tyttönen tuhisee kainalossa ja mies on jo lähtenyt töihin. Hoidellaan aamupesut ja -pisut ja siirrytään keittiöön puuron laittoon. Samalla kun puurolautaset pyörii mikrossa lataan itselleni neljä kuppia kahvia. Alkaa päivän ensimmäinen taisto eli aamupala. Tyttöstä joudun syöttämään, koska hän ei yksinkertaisesti vielä osaa ja poikasta syötän, koska hän on kertakaikkisen jäärä eikä suostu syömään itse. Samalla yritän hörppiä kahvia, päivän lehti odottaa pöydällä. Hetken päästä kaikki paikat on puurossa, pöytä, syöttötuolit, lattia, jopa seinä ja ikkuna. Ja tietysti lapset. Ja sitten ne molemmat kiipeää pöydälle, argh. Ei muuta kuin pesulle. Tämän jälkeen alkaa kakkaralli, johon kaikkine peppupesuineen ja vaipanvaihtoineen hurahtaa helposti puolikin tuntia. Sillä välin tehdään tuhoja minkä ehditään; tyhjennetään laatikoita ja kaappeja, sohvilta ja nojatuoleilta vedetään kaikki mahdollinen alas, sohvatyynyt mukaanlukien. Siinä sivussa minä hörpin kahvia ja korjailen pahimpia sotkuja. Lehtti odottaa edelleen pöydällä. Kaksikkoa on kaiken lisäksi vahdittava ihan koko ajan, muuten isompi on heti puremassa tai tönimässä. Vessassa ei tarvitse käydä yksin eikä ainakaan ovi kiinni. Sitten puetaan, ensin päivävaatteet. Miksi yksi juoksee koko ajan karkuun? Minulle tulee hiki. Räävin itseni ulkoilukuntoon parissa minuutissa ja pistän lapsille kengät jalkaan ja hellehatut päähän. Onneksi on kesä, ajattelen. Ei tarvitse pukea haalareita ja hanskoja. Pakkaan lapset vaunuihin ja tunkeudun hissiin. Mahdumme juuri ja juuri, ylimääräistä tilaa ei ole senttiäkään. No kohta meillä on uusi hissi. Mutta sitä ennen saadaan kiivetä portaita kuutisen viikkoa viidenteen kerrokseen. Otan sen kuntoilun kannalta :) Vihdoin päästään ulos, ah ihanaa.

Tuollaisia meidän aamut oli vielä pari kuukautta sitten ennen miehen kesälomaa ja mun onnetttomuutta. Ei juuri koskaan kiire mihinkään, mutta silti hirveä meno, meininki ja sähellys, välillä jopa katastrofiksi asti.

Syyskuinen aamu keittiön ikkunasta

No entäs nyt:
- saan juoda kahvini rauhassa
- käytän lehdenlukuun vähintään 20 min
- pystyn käymään aamulla vaikka suihkussa (ts. pystyisin jos käden saisi kastaa)
- voin surffailla netissä (ei tee kyllä hyvää hartioille)
- ei tarvitse koko ajan olla kieltämässä ja komentamassa

Toisaalta ihanaa, tätä omaa aikaahan minä olen halunnut ja tarvinnut, mutta kyllä minä silti niin mielelläni vaihtaisin nämä kiireettömät aamut siihen, että kaksi termiittiä pyörii jaloissa ja tekee tuhojaan.
Sitäpaitsi parissa kuukaudessa moni asia on muuttunut:
- kumpikin lapsi syö itse puuronsa
- heitä ei tarvitse enää vahtia ihan joka sekunti
- poikanen on alkanut kiinnostua pukemisesta ja osaa jo hiukan itsekin pukea
- poikanen puhuu jo niin hyvin, että hänestä on oikeasti juttuseuraa
- tyttöselle on syöttötuolissa valjaat, eikä hän enää pääse kiipeämään pöydälle
- hoidettavana ei ole enää kahta vauvaa, vaan kaksi taaperoa

Kaipa se vaan on sopeuduttava tilanteeseen ja nautittava aamun kahvikupposesta kahta kauheammin. 

Leikkaus lääkärikielellä

Luin käteni leikkauskertomusta. On ihan omanlaisensa kieli...

Potilas selinmakuulla. AB-pofylaksia. Kiertämällä verityhjiö yläraajaan. Fossa cupitin yli s-kirjaimen mallinen viilto later bicepsin dist päästä distaalisesti. Subcutaaniset venat ligeerataan. Avataan aponeuroosi pronator teresin ja brachioradialiksen välistä. Identifioidaan n. radialis ja pidetään suojattuna tmp:n ajan. Biceps jänne jää avauksen med puolelle. Avataan hematoomainen nivelkapseli. Joudutaan resekoimaan annulaarilig. med osaa ja brachialis lihaksen dist päätä. Identifioidaan caput radiin murtumakappaleet. Molemmat kiinni lihassäikeessä. Suurempi anterioorisesti, pienempi lateraalisesti. Sovitetaan murtumakappaleet ensin keskenään yhteen ja kiinnitetään kahdella 1 k-piikillä. Sovitetaan murtumakappaleet cut radiin ehjään osaan, pienessä pronaatiossa. Fixoidaan k-piikillä. Tarkistetaan läpivalaisulla asemointi. Laitetaan vielä neljäs k-piikki lateraalisesti samalla nävertimellä reponoiden. Neutraaliasennossa nivelpinnalle jää pieni pykälä. Asento hyväksytään. K-piikit jätetään iholta läpituleviksi. Taivutetaan siten että eivät paina iholle. Suljetaan subcutis, iho. Lasikuidusta kulmalasta.

Selkeää, eikö?

3 vkoa takana, 3 vkoa edessä...

Perjantaina oli jälleen kontrolliaika lääkärille. Luvassa tikkien ja k-piikkien poisto. Ihan jo pelkkä ajatuskin puistatti. Ei muuta kuin toimenpidehuoneeseen ja meikäläinen laverille. K-piikkien varalle käsivarteeni ruikattiin puudutusaineta ja sillä aikaa kun se vaikutti, nypittiin tikit pois. Uskaltauduin itsekin vilaisemaan kättäni; arpi oli yllättävän siisti.

Leikkauksessa kaikki neljä k-piikkiä oli jätetty ihon ulkopuolelle, mutta kolmessa viikossa käteni oli imaissut kaikki sisäänsä. Kolme niistä löytyi hyvin ja painettiin ihon läpi ennen poisvetoa. Minua jännitti ihan hirveästi, vaikkei koko homma kipua tuottanutkaan. Ja se spottilamppu, en tykkää. Positiivista oli kyllä se, ettei se ollut suunnattuna suuhun tai alapäähän. Piikkejä sai kiskoa ihan kunnolla, tai siltä se ainakin tuntui. Neljättä ei sitten löytynytkään ja minut passitettiin röntgeniin.

Neljäs piikki oli valahtanut melko syvälle ja ensimmäiseksi sen poisottoa varten tarvittiin kunnon sänky :D Siirryttiin sairaalaan puolelle heräämöön. Röntgenkuvan avullakaan ei piikkiä meinattu alkuun löytää, mutta löytyihän se lopulta ja kirurgi kaivoi veitsensä esiin. Toimeenpiteestä muistoksi yksi tikki ja tussin jäljet.

Piikkien poiston lomassa huomattiin myös kova patti käsivarressa, vähän kyynärtaipeen yläpuolella sisäsivussa. Siellä roikkui mun haukka, hauisjänne oli katki. Näkyy tuossa ylläolevassa kuvassa pienenä kohoumana. Nimitys tälle on "kippari kalle"- hauis. Voimaa vaan ei taida olla ihan yhtä paljon. Jäi vähän epäselväksi, mutta eipä tuolle vissiinkään mitään tehdä. Mietin vaan että minkälainen käsi tästä enää ikinä saadaan.

Aika turvoksissa käsi on edelleen. Sunnuntaina vahdettiin teippi tikin päälle ja siinä samalla otettiin pari kuvaa. Leukkauksesta oli perjantaina tasan kolme viikkoa ja kolmen viikon päähän sovittiin seuraava käyntikin. Siihen asti pitää tuota robo-kättä vielä pitää, huoh. Lääkäri toivoi, että käsi olisi silloin siinä kunnossa, että voisi aloittaa kuntoutuksen. Toivotaan, toisaalta röntgenissä ei näkynyt merkkejä luutumisesta.