Kosahtanut "vakuutuspetos"

Onnekseni mulla on tapaturmavakuutus ja kaikki kulut leikkausta, lääkkeitä ja lääkärikäyntejä lukien ovat menneetkin vakuutusyhtiön piikkiin. Vakuutuksen piiriin kuuluvat myös matkakulut. Viime viikolla näpyttelin matkakuluhakemuksen. Kodin ja sairaalaan väliä on tullut kuljettua niin omalla autolla kuin julkisillakin, enimmäkseen juuri julkisilla. Päätin kuitenkin vilpillisesti merkata kaikki tehdyt matkat kuljetuiksi omalla autolla siinä toivossa, että saisin korvauksia muutaman euron enemmän. *VIRHE* Vakuutusyhtiö maksaa kilometrikorvausta oman auton käytöstä vain vaivaiset 0,20 e/km, kun olin kuvitellut sen olevan 0,45 e/km. Rehellisyydellä korvauspotti olisi ollut lähes tuplasti suurempi... Muistakaamme siis, että rehellisyys maan perii.. Ja arvatkaapas vain perinkö tulevat matkakorvaukset rehellisesti joukkoliikenteen taksojen mukaan?

4. ja 5. FYSIOTERAPIA

Tälle viikolle osui kaksi fysioterapiakäyntiä. Maanantaina testailtiin käden liikeratoja ja käsi kaikkinensa taisi olla huomattavasti edellis kertaa parempi. Paljon on työtä vielä edessä, mutta positiivista on se, että edistystä on tapahtunut hyvin suht pienessä ajassa. Kättä lymfattiin ja jumpattiin. Puristusvoimaa sain puserrettua 8 kg (tuplat ekasta käynnistä). Loistavaa, sillä kolme viikkoa sitten en saanut kättä vielä edes nyrkkiin. Vasurilla tulos 31 kg.

Teipattu olkapää

Olkapää taisi vaivata jo maanantaina, mutta keskiviikkoon mennessä se tuntui käyneen jo aika pahaksi. Selkäkin on päässyt jumiutumaan ja olkapää painunut eteenpäin, kun käsi ei pääse kunnolla kiertymään. Selkä ja kylki hierottiin ja lymfattiin. Lymfalla hoidettiin myös niskan ja olkapään seutu sekä tieststi käsi kauttaaltaan. Kättä kierrettiin ja koukistettiin, sain vahan ja ohjeet siihen. Fyssarin mukaan käden hienomotoriikka on kehittynyt hienosti. Olkapäähän laitettiin kinesioteipit.

Paljon olen pohtinut sitä, KOSKA käsi tulee kuntoon ja MINKÄLAINEN lopullinen kunto tulee olemaan. Vähän kyselin fyssariltakin asiasta ja vastaus oli, että vuoden verran voi hyvin laskea eteenpäin...

Keskiviikkona sain siis vahan ja nyt alkoi vahajumppa. Vahan nähdessäni ensimmäinen reaktio oli "ällöttävä". Aika erikoista ainetta tuo vaha. Vähän kuin muovailuvahaa, mutta kiinteämpää ja liukkaampaa. Yritin googlata, mutta haut "vahajumppa" "vaha + kuntoutus" eivät tuottaneet ainuttakaan tulosta googlessa. Aine elää jollain tavalla, koska kun köntsän laittaa purkkiin, leviää se hetken kuluessa purkin pohjalle kuin viili konsanaan. Pöydälle jos jättää, niin valuu kuulemma lattialle...

Jumppavaha

Sormijumppaliikkeitä

Vahan kanssa jumpataan siis sormia ja kämmentä. Yllä muutamia liikkeitä.
Jahas, se on päivän vahajumppa vielä tekemättä!

Pystyn taas!

Viimeisen kahden viikon aikana käden toiminta on kehittynyt valtavasti. Kahden kuukauden tauon jälkeen pystyn jälleen:

• laittamaan vetoketjun kiinni
• pukemaan rintsikat (tosin hakaset kiinni edessä)
• pitämään molemmin käsin kiinni rattaiden työntöaisasta
• solmimaan kengännauhat
• ripustamaan pyykkiä
• koskettamaan nenänpäätä peukalolla
• taputtamaan 
• tiskaamaan
• kirjoittamaan (pieniä pätkiä)
• pyyhkimään pöytää
• leikkaamaan saksilla jne.

Edit. Huomasin, että olin jo reilu viikko sitten hehkuttanut muutamia näistä saavutuksista, mutta eipä mitään. Hehkutetaan uudelleen :D Ja onhan reilu viikossa jälleen tullut "uusia" taitoja.

Käsi ja varjo

Näytän normaalilta, mutta...

Nyt kun kädessäni ei ole ollut kipsiä tai muutakaan härpäkettä enää pariin viikkoon, näytän ihan normaalilta ja terveeltä ihmiseltä. Hihan alla asia on kuitenkin toisin. Julkisilla paikoilla liikkuessa siinä on omat hyvät ja huonot puolensa...

Olen ihan positiivisesti yllättynyt siitä, miten ihmiset ovat minua autelleet ja antaneet tilaa kulkiessani "käsi kainalossa". Muutaman kerran olen matkustanut bussilla tuplarattaiden kanssa ja aika  kiitettävästi olen saanut apua pyytämättäkin. Ennen ei koskaan ole tarjottu apua! Lähikaupassa ostokseni on pakattu lähes joka kerta :) Tuntuu, että ilman kipsiä ihmiset ajattelisivat jonoissa, että mikä tuolla tollolla oikein kestää. Käsi paketissa antaa aika paljon "armoa".

Ja kyllähän se kantopussi osaltaan myös suojaa kättä ja ihmiset osaavat varoa. Vaikken enää tarvitsisi kantolaukkua, niin käytän sitä silti aina välillä. Esim. hulluille päiville laitoin sen käteen, ihan vain siksi ettei ihmiset tunkisi ylitseni. (ja kyllä, kuulun siihen porukkaan joka menee hulluttelemaan vielä rattaiden kanssa :)) Viime viikolla lasten kanssa linja-autolla matkustaessa laitoin kantolaukun päälle ja apua tuli pyytämättäkin sekä noustessa että poistuessa. Parisen viikkoa sitten olin ravintolaillallisella, jonne laitoin ortoosin ihan vain feikiksi, ettei ihmisten tarvitse ihmetellä, miksi tuolla kestää seisovassa pöydässä niin kauan tai miksi tuo syö vain haarukalla. Yleensä inhoan sellaista vitkastelua ja hidastelua jonoissa, mutta nyt jäin kauhukseni jälkeen jopa ikäihmisistä. Ehkä tästä eteenpäin en enää käy kuumana eläkeläisille, jotka etanoivat jonoissa...

Käsi paketissa ei siis tarvitse selitellä mikä kestää. Sen jokainen tajuaa kysymättäkin. Ilman kipsiä kestää tällä hetkellä yhtälailla, mutta se aiheuttaa takanaolijoissa/asiakaspalvelijoissa lähinnä hampaiden kiristelyä... Mistäpä joku ulkopuolinen voisi tietää, että käteni on hajalla? Ilman näkyvää todistetta ei mistään!

3. FYSIOTERAPIA

Keskiviikkona oli kolmas fysioterapia. Parannusta oli tapahtunut seuraavasti:

• olkapää liikkuu ylös ja sivulle ilman tukikäden apua
• ranne kiertyy huomattavasti paremmin
• nyrkistys menee luonnostaan oikein
• turvotusta on enää vain vähän
• puristusvoima 6 kg (edellinen tulos 4 kg

Kyynärtaipeessa ei ollut juurikaan edistystä tapahtunut. Liikerata n. 75-110 välillä eli liikkuvuus edelleen max 40 astetta. 

Laitehoitoa sain sekä lymfaa että LPG:tä.

Tehtiin myös mielikuvaharjoituksia. Makasin pedillä pyyhe peittona ja silmät kiinni. Fyssari pyysi kuvailemaan miltä kädet tuntuivat. Mun oikea käsi tuntui ihan jättiläiseltä vasempaan verrattuna, se oli vähintään puolta isompi. Tunnustelin kämmenellä pyyhkeen pintaa. Jopa vähän säikähdin, kun oikeaan käteen pinta tuntui tosi karhealta ja vasempaan tosi pehmeältä. En meinannut uskoa todeksi. Nyt olen testaillut molemmin käsin vaikka mitä erilaisia materiaaleja ja kaikki tuntuu eriltä vasemman ja oikean välillä. Mulla on siis kädessä jonkin sortin tuntohäiriö. Kuvitelkaapa, että teillä on pestynä kaksi koneellista pyyhkeitä. Toisessa on käytetty huuhteluainetta ja toisessa ei, eli ekan koneen pyyhkeet ovat ihanan pehmoisia ja toisen koneen hirvittävän karheita. Tuo esimerkki kuvaa hyvin sitä, miten mulla oikean ja vsemman käden tunto eroaa.

Toinen harjoitus tapahtui peilin edessä. Seisoin siten, että  näin ainoastaan puolet vartalostani (vasemman puolen). Aloin tehdä käden nostoja ylös, eteen ja sivuille ja pyörittelin kättä peilin pinnassa. Peilistähän näkyi peilikuva eli kuin oikea käteni olisi siellä heilumassa. Tapahtuikin niin, että koko ajan paikoillaan ollut oikea käteni alkoi kihelmöidä. On se vaan jännää tuo aivojen toiminta..

Lopuksi taas uudet kinesioteipit käteen ja jumpata pitäisi niin vaan pirusti.

Nyt meni hermo...

Nyt meni hermo ja sen kyllä tuntee... Alkaa nimittäin pikkuhiljaa rassaamaan tämä neuropaattinen eli hermovauriokipu, jota on jatkunut jo pari kuukautta. On tämä välillä mennyt vähän parempaan suuntaan, mutta on silti koko ajan olemassa. Ilmeisestikin radialis-hermo on kokenut jonkinmoisen kolautuksen ja se oireilee sellaisena pistelevänä tunteena ranteen peukalonpuoleisella sivulla. Kipu ulottuu rystysistä aina leikkaushaavaan asti. Normaalitilassa eli silloin kun alueen antaa olla rauhassa eikä siihen koske, tunne ei oikeastaan ole kipua vaan todella veemäistä kihelmöintiä iholla. Joku aika sitten lääkäri diagnosoi kivun hyperestesiaksi eli lisääntyneeksi tuntoherkkyydeksi. Ranteen peukalonpuoleinen sisäsyrjä on lähes kosketusarka, jo pieni puhalluskin aiheuttaa kipua. Välillä myös hihansuut ärsyttävät liikaa iholla enkä pysty pitämään pitkähihaista paitaa. Kädestä löytyy värimuutosta; iho on punertavampi vasuriin verrattaessa ja jonkinlaisesta vauriosta kertoo myös tumman karvan kasvu sellaisella alueella, missä sitä ei ennen ole ollut. Tohtorin mukaan vaurion pitäisi ajan kanssa korjaantua ihan itsekseen. Hope so!

Tänään muuten tasan 2 kuukautta leikkauksesta. Arpi ainakin on aika siisti!

Hissikrämppä

Eilen se sitten alkoi, nimittäin hissiremontti. Miltäs kuulostaa yhdistelmä: 

ei hissiä 

viisi viikkoa

käsi paskana  

1-vuotias

2-vuotias

viides kerros

Ei ainakaan kateeksi käy... Kai tästäkin selvitään kun pakko on. Välillä sitä miettii, että arki olisi ihan tarpeeksi haastavaa ilman tätä käden onnettomuuttakin. Siihen kun lisätään päälle vielä hissiremppa, niin ei paljoa naurata No, onneksi tämä hissittömyys kestää "vain" sen viisi viikkoa. Jospa käsikin "valmistuisi" samassa aikataulussa... Käsiremppaa takana hiukan yli 2 kk.

Lapset tästä tietysti eniten kärsivät, kun joutuvat olemaan hoidossa pidempiä päiviä. Mä en taida yksin uskaltaa heidän kanssaan kavuta korkeuksiin tämän yhden käden varassa... Vaatii taas "pieniä" järjestelyjä.

***

Meidän taloyhtiölle myönnettiin lähes ainoana tässä lähistöllä 50 %:n valtionavustus hissiremonttia varten, joka on muuten nykyään lakkautettu (siis se valtiontuki). Keväällä kun asiasta äänestettiin, hylättiin koko projekti. Uskomatonta! Onneksi asiasta otettiin uusintaäänestys ja homma meni läpi. Hissiremontti olisi joka tapauksessa ollut edessä josssain vaiheessa, niin olisi ollut todella typerää jättää tilaisuus käyttämättä...

Baby steps

Pientä edistystä on käden kuntoutumisen suhteen tapahtunut. Koska sormet toimivat jo suht ok, niin pystyn tarttumaan kaikkeen ja nostamaan kevyitä juttuja.

Viime viikolla sain ekaa kertaa onnettomuuden jälkeen:

• rintsikat päälle, WUHUU (käsi ei todellakaan kierry selän puolelle, mutta sain napsautettua hakaset kiinni tuossa etupuolella)
• vetoketjun kiinni
• pidettyä rattaiden työntöaisasta kiinni molemmilla käsillä
• ja pääsin saunaan!

Sitä päivä odotan kuin kuuta nousevaa, että pystyn harjaamaan hiukseni. Tässä onkin kauhea tukkakriisi päällä, onneksi pipokausi on alkanut...

Jännetuppi - tunnejäppi

Vasenta kättä on viimeiset kaksi kuukautta käytetty oikein olan takaa, oikeinpa rasittumiseen asti. Edellisiltana tunsin ranteen olevan hullun kipeä ja kosketusarka. Turvotustakin oli. Ilmeisestikin siinä on joku pienimuotoinen rannetupin  tulehdus... Tämä(kin) tästä vielä puuttui... Sinänsä en kyllä yhtään ihmettele, olen jopa osannut aavistaa, että jotain tällaista saattaisi käydä, kun rannetta kuitenkin kuormittaa ihan eri tavalla kuin ennen. Aika paljon tulee lapsia nosteltua yhdellä kädellä ja rattaitakin työntelen vasurilla päivittäin. Ja painoa tietysti on, kun on kaksi kirppua kyydissä. Jospa tämän vamma menisi viikonlopun aikana ohi, kun ei ainakaan kärryjä tarvitse lykkiä... :)

Äiti-Lapsi-Laatuaikaa

Onnettomuus laittoi ihan uuteen uskoon myös lasten kanssa vietetyn ajan. Päivät he ovat tietysti hoidossa ja iltaisinkaan en voi yhtään olla yksin lasten kanssa, vaan se vaatii aina jonkun toisen aikuisen läsnäolon. Tuntuu edelleen niin oudolta, kun kuitenkin olin tottunut olemaan kaksikon kanssa 24/7.

Viime viikosta alkaen olen pystynyt käyttämään oikean käden sormia näppärämmin ja kun lapset ovat vuoronperään olleet niin räkäisiä, uskaltauduin pitämään yhtenä päivänä toisen ja toisena päivänä toisen kanssani kotona. Käsipuolena en kyllä kahden kanssa pärjäisi, sitä kun ei koskaan tiedä koska tulee "tilanne". Yhden kanssa homma sujui ihan ok, mitä nyt kakkavaipan vaihtoon sai kulumaan 45 min ja ulkovaatteiden pukemiseen 20 min. Toisaalta ei ole ollut kiire minnekään. Kaikesta selviää, mutta toinen asia on, että riittääkö kärsivällisyys kun kaikki kestää ja kestää..

Poikasen kanssa päästiin nauttimaan syksyn väriloistostakin. Tekevät kyllä hyvää tällaiset äiti-lapsi-päivät!

Päivähoitopulma

Päivähoitoaiheesta olisi pitänyt kirjoittaa jo paljon paljon aikaisemmin, koska nyt tuntuu suurin kiukkuni "järjestelmää" kohtaan jo hitusen verran laantuneen.

Heti tapaturman jälkeen valkeni fakta, että lapsille oli saatava hoitopaikka. En enää ollut kykeneväinen hoitamaan lapsia kotona. Olin vasurillani täysin onneton ja kömpelö, en saanut itselleni edes sukkaa jalkaan. Onneksi mies oli vielä reilu kaksi viikkoa lomalla, joten oli jonkin verran aikaa saada asiat järjestymään.

Hakemukset täytettiin heti ja alettiin pommittaa päivähoidon aluepäällikköä sekä alueemme päiväkotien johtajia. Soittelimme myös yksityisiä päiväkoteja läpi. Hoidon tarve taisi osua juuri pahimpaan hetkeen, moni muukin aloittaa hoidon juuri elo-syyskuussa. Kunnallisella puolella asiat kestivät ja kestivät, mitään selvää vastausta ei saatu mistään. Yksityiset olivat täynnä ja erään yksityisen päiväkodin johtaja sanoi, ettei tähän aikaan vuodesta (elokuun puolivälissä) ole yhdessäkään päiväkodissa paikkoja kahdelle alle 3-vuotiaalle. Jes. Aluejohtaja väläytteli, että ryhmiin voisi tehdä väliaikaisen ylibuukkauksen, mutta että ainakaan samaan päiväkotiin ei sisaruksia olisi mahdollista saada. Tähän en tulisi suostumaan missään tapauksessa.

Alueemme kunnalliset perhepäivähoitopaikat olivat myös täynnä ja aloimme soitella läpi yksityisiä perhepäivähoitajia sekä myös oman alueemme ulkopuolisia kunnan päiväkoteja. Monella pph:lla oli paikat jo täynnä tai sitten oli vain yksi paikka vapaana. Ja mehän tarvitsimme kaksi paikkaa. Joillakin olisi ollut kaksi paikkaa vapaana, mutta koska ryhmässä oli jo yksi pieni, niin toista ei pystytty ottamaan. Poikaselle kyllä olisi ollut kysyntää. Yhdessä ryhmässä olisi ollut tilaa, mutta hoitaja oli vähän nihkeänä, koska ryhmän 3- ja 5- vuotiaat pojat olivat toivoneet itselleen samanikäisiä leikkitovereita.

Itselleni hoitopaikan kriteerit olivat: a) molemmat samaan paikkaan ja b) sijainnin olisi oltava sellainen, että minä pystyn hakemaan lapset suht kätevästi joko kävellen tai bussilla.

Vajaa kahden viikon odottelun jälkeen epätietoisuus lasten hoitopaikasta oli jo valtava. Asia aiheutti aivan liikaa stressiä muutenkin toivottomassa tilanteessa. Tuntui, ettei asiaamme otettu missään käsittelyyn. Hädässämme soittelimme jo kaukaisiakin päiväkoteja läpi ja yhdestä löytyikin tilaa molemmille. Päätimme mennä tutustumaan, vaikka jo alunperin tiesin, ettemme tule ottamaan paikkaa vastaan sijainnin vuoksi. Samana päivänä, kun sovimme tutustumisesta päiväkotiin sain sovittua tutustumisen naapurilähiön yksityiseen ryhmäperhepäivähoitopaikkaan.

Kävimme tutustumassa päiväkodissa ja pk:n johtaja oli jo kenkiä riisuessamme, etä hänellä on paperit valmiina, kirjoitetaanko sopimus heti. Sanoimme, että ilmoitamme parin päivän päästä kun olemme käyneet tutustumassa yhdessä perhepäivähoitopaikassa, jonka otamme jos vain saamme.

Pari päivää myöhemmin tutustuimme ryhmäperhikseen ja päätimme ottaa paikan. Ryhmä ja paikka vaikuttivat mukavilta; kaksi hoitajaa, poikaselle samanikäistä leikkiseuraa eikä muita ihan pikkuisia. Täydellistä! Sopimus tehtiin ja iso paino tipahti sydämeltä.

PK:n johtajalle ilmoitettiin heti, että emme ota heidän paikkaansa. No, hänhän oli jo sukkelana tätinä laittanut paperit postiin, vaikka nimenomaan olimme painottaneet, että tod.näk. emme ota paikkaa ja että ilmoitamme asiasta asap. En tiedä oliko tässä taustalla se, että nyt meille oli virallisesti tarjottu paikkaa kunnalliselta puolelta eikä kunnan tarvitse hommata paikkaa meille muualta. Ei kyllä sinne hornankuuseen ikinä, vaikkei paikassa sinänsä mitään vikaa ollut. Päiväkodin johtajalle aiheutui ihan turhaa ylimääräistä työtä (käsittääkseni ovat kiireisiä ihmisiä...) ja nyt niitä paikkoja pidettiin järjestelmässä varattuina meidän lapsille niin kauan kunnes meidän kieltäytymiskirje palautuu... Kylläpä oli taas byrokratian hoitoa huipussaan...

Miten musta tuntuu, että päiväkodit pimittävät paikkoja aina ihan viimeiseen asti. Vanhempia pidetään hirveässä piinassa ja hoitopaikka selviää vasta vähän ennen hoidon alkua.

Asioilla on onneksi tapana järjestyä. Meidän lapset aloittivat syyskuun alussa ryhmiksessä ja kaikki on mennyt hienosti :) 

2. FYSIOTERAPIA

Toinen fyssarikäynti osui heti seuraavalle maanantaille. Alkuun testattiin taas käden liikeradat ja edistystä oli parissa päivässä tapahtunut huimasti. Olkapää on jo huomattavasti vetreämpi, ja sen saan varmasti ekana kuntoon, koska se on vain päässyt jäykistymään käyttämättömyyden vuoksi. Kyynärpään liikkuvuus oli 30-40 astetta eli huima edistys siinäkin. Fyssarin mukaan rannekin kiertyi jo ihan eri tavalla.

Tunnin käyntiin sisältyi taas ihanaa lymfahierontaa ja treenattiin käden nyrkkiin laittoa sekä sormien ojennusta. Nyrkistys piti opetella ihan uusiksi ottamalla mallia vasemmasta kädestä. Ekalla kerralla mitattiin muuten myös käden puristusvoimaa sellaisella mittarilla. Vasemman (eli luonnostaan heikomman) käden tulos oli 25 kg ja oikean vaivaiset 4 kg.

Sain taas uudet sikamageet teippaukset käteen.

Seuraava käynti onkin vasta reilu viikon kuluttua. Siihen asti siis kovaa kotijumppaa!

1. FYSIOTERAPIA

Perjantaina oli kulunut tasan seitsemän viikkoa leikkauksesta ja luvassa oli ensimmäinen fysioterapiakäynti. Edellisenä iltana otin robon pois ja päätin alkaa totutella elämään ilman apuvälineitä. Ekalla käynnillä keskusteltiin leikkauksesta, tapaturmasta, kivuista ja kuntoutuksesta. Ensin olisi saatava turvotukset laskemaan ja nesteet kiertoon. Lääkitys olisi myös hyvä pitää kunnossa, kivut täytyy pitää poissa.

Testailtiin käden liikeratoja. Niin kuin arvata saattaa, käsi on kuin jäykkä paska. Ihan hirveä tunne, kun käsi ei yksinkertaisesti liiku ja tottele. Fyssarin avustuksella jumpattiin olkapäätä, kyynärpään koukistusta ja ranteen kääntöä. Olisikohan kyynärpään liikerata ollut n. 13 astetta. Tuota kyynärniveltä pahemmalta tuntui käsi ja ranne. Käsi on kääntyneenä niin, etten näe omaa kämmentä. Ranne ei kerta kaikkiaan kierry kuin muutaman millin. Sain myös ihanalta tuntuvaa lymfa-hierontaa. Sen tarkoituksena olisi saada nesteitä liikkeelle. Lopuksi vielä kinesioteippi kyynärpäähän.

Huolimatta siitä, että käsi liikkui vain pikkuisen, jäi mulle käynnistä erittäin positiivinen mieli. Kotona olisi treenattava olkapäätä. kyynärpäätä, rannetta ja sormia. Tästä se lähtee!

 

Kun lapset aloittivat hoidossa ja mä jäin saikkulaisena yksin kotiin pyörittelemään peukaloa, ajattelin että hajoilen täällä  neljän seinän sisällä ihan täysin. Mutta toisin kävi. Seuranpitäjiä on todellakin riittänyt. Äippälomalaiset lapsineen ovat tulleet viihdyttämään ja mua on "ulkoilutettu" viemällä kauppakeskuksiin, lounaille, kirppareille jne. Olen saanut apua lasten hakuihin ja iltapäivien kaitsemiseen. Muutamana aamupäivänä olen käynyt haukkaamassa happea ja parantamassa maailmaa hiekkalaatikon reunalla lähipihojen mammojen kanssa. Mulle on tuotu mm. kukkia, pullaa, suklaata ja sämpylöitä. Isovanhemmat ja muutkin ovat tehneet meille ruokia laatikkokaupalla. kuinkahan moni eri ihminen onkaan tyhjentänyt meidän astianpesukoneen :) Yksi kaveri toi ison kassillisen lehtiä ja leffoja. Ja kuinka moni onkaan soitellut ja kysellyt kuulumisia. Meidän naapurissa asuu hirmu herttainen eläkeläispariskunta. Kerran kävin pyytämässä jeesiä lasten riisumisessa, mutta löysinkin meidät naapurista leikkimässä dubloilla :) Ollaan kyllä onnekkaita, kun lähipiiristä löytyy niin paljon auttavaisia ja ihania ihmisiä <3

PS. Viime viikolla yksi kaveri suositteli ruotsalaista draamakomedia Solsidan-sarjaa ja tällä viikolla huomattiin, että sieltä leffakassista löytyi sarjan eka tuontantokausi. Mä jäin koukkuun heti tokan jakson jälkeen, joten suosittelen! Nyt täytyy alkaa metsästää seuraavia tuotantokausia!

Apus apukäsi

Useita viikkoa leikkauksen jälkeen myös sormet olivat niin kipeät ja turvoksissa, että jo pelkkä liikuttelu tuntui kurjalta. En pystynyt edes tarttumaan mihinkään, käsi oli täysin eloton. Olen kuitenkin jumpannut sormia ahkerasti ja liikutellut niitä toisen käden avustuksella. Nyt vihdoin pystyn tekemään myös oikealla kädellä jotain hyvin hyvin kevyttä. Enää en ole ihan täysin yksikätinen :)

Pystyn mm.:
- pitämään hammasharjaa oikeassa kädessä, kun pruuttaan vasemmalla tahnaa
- repäisemään rullasta palan talouspaperia siten, että oikea pitää kiinni paperista ja vasen repäisee
- käyttämään kahta kättä, kun laitan lapselle ruokalappua
- nostamaan kevyitä esineitä esim. tutin

Pieniä juttuja, mutta tällä hekellä tuntuu isoiltakin askelilta. Pikkuhiljaa, poco a poco...

Kädessäni on tuollainen kulmatuki eli robo, joka laitettiin kipsin sijaan 1,5 viikkoa leikkauksen jälkeen ja asennettiin 90 asteen kulmaan. Perjantaina (6 vkoa leikkauksesta) roboon laitettiin liikkuvuutta ja käsi pääsee jonkin verran liikkumaan. Mulla ei vaan itsellä oo juurikaan voimia suoristaa ja koukistaa, joten liikkuminen on pitkälti vasurin varassa. Kuva on muuten aika kehno. Kuvan ottaminen Canonin järkkärillä pelkästään vasurilla ja peilin kautta oli aikamoinen sirkustemppu. Kokeilkaapas :)

Seuraavana olisi vuorossa kämmenvoiman palauttaminen. Tällä hetkellä en saa puristettua kättä nyrkkiin, mutta kenties jo viikon päästä sekin onnistuu!

Päivä ilman Panacodia

Tuli tuossa mieleen, että se parin viikon takainen migreenikohtaus taisi saada alkunsa siitä, että multa jäi yhtenä iltana panacodit ottamatta. Ekat reilu kolme viikkoa leikkauksesta panacodia tuli burana 600 mg:n lisäksi napsittua 6 kpl/vrk. Jossain vaiheessa tuli fiilis, että alan jäämään koukkuun kyseiseen tuotteeseen ja ajattelin kokeilla jospa pärjäisin ilman. Sainkin vähennettyä ihan hyvin. Päivät olen pärjännyt buranalla ja panadolilla. Viimeiset kaksi viikkoa olenkin ottanut panacodia ainoastaan yötä vasten.

Leikkauksen jälkeisinä päivinä ja myöhemminkin n. 1,5 vkoa leikkauksesta, kun käsi turposi sormia myöten ja koko ranne oli tulessa, lääkityksenä oli  oxynormia ja oxycontinia. Suoraan sanoen noista päivistä, kun olen noita "huumelääkkeitä" syönyt en muista juurikaan mitään.

Panacodiin vielä palatakseni: lääkkeen vaikuttavat aineet ovat parasetamoli ja kodeiini. Kodeiinista aiheutuvat haitat itselläni ovat ainakin väsymys, pahoinvointi ja ummetus. Ja tietysti käytön jälkeinen päänsärky (sen testasin viikonloppuna uudemmankin kerran). Tuo ummetus on aika kurja. Siihen olen perusluumujen lisäksi käyttänyt Duphalacia ja Pecorionia. Maitohappobakteereja syön tietysti myös ja Somacia siltä varalta, ettei maksa pamahda. Lisäksi vielä D-vitamiinia luutumista nopeuttamaan.

Kivun kanssa eläminen on aika puuduttavaa. Pahin kipu mulla on jostain syystä ranteen alueella. Se on sellaista pistelevää hermokipua, joka ei katoa kokonaan edes lääkkeillä. Kyynärpää alkoi kipuilla viime viikolla oikein kunnolla. Harmittavaa, koska se on leikkauksen jälkeen ollut aika hyvä. Jospa tämä viikko olisi edes hiukan parempi kuin edellinen. Tekee pahaa edes ajatella sitä pillereiden määrää, minkä olen kurkusta alas vetänyt. Ja noi lääkkeet, vaikkeivat pahimmasta päästä olekaan, tekevät musta ihan zombien...

Luomulääkettä