Päivähoitoaiheesta olisi pitänyt kirjoittaa jo paljon paljon aikaisemmin, koska nyt tuntuu suurin kiukkuni "järjestelmää" kohtaan jo hitusen verran laantuneen.
Heti tapaturman jälkeen valkeni fakta, että lapsille oli saatava hoitopaikka. En enää ollut kykeneväinen hoitamaan lapsia kotona. Olin vasurillani täysin onneton ja kömpelö, en saanut itselleni edes sukkaa jalkaan. Onneksi mies oli vielä reilu kaksi viikkoa lomalla, joten oli jonkin verran aikaa saada asiat järjestymään.
Hakemukset täytettiin heti ja alettiin pommittaa päivähoidon aluepäällikköä sekä alueemme päiväkotien johtajia. Soittelimme myös yksityisiä päiväkoteja läpi. Hoidon tarve taisi osua juuri pahimpaan hetkeen, moni muukin aloittaa hoidon juuri elo-syyskuussa. Kunnallisella puolella asiat kestivät ja kestivät, mitään selvää vastausta ei saatu mistään. Yksityiset olivat täynnä ja erään yksityisen päiväkodin johtaja sanoi, ettei tähän aikaan vuodesta (elokuun puolivälissä) ole yhdessäkään päiväkodissa paikkoja kahdelle alle 3-vuotiaalle. Jes. Aluejohtaja väläytteli, että ryhmiin voisi tehdä väliaikaisen ylibuukkauksen, mutta että ainakaan samaan päiväkotiin ei sisaruksia olisi mahdollista saada. Tähän en tulisi suostumaan missään tapauksessa.
Alueemme kunnalliset perhepäivähoitopaikat olivat myös täynnä ja aloimme soitella läpi yksityisiä perhepäivähoitajia sekä myös oman alueemme ulkopuolisia kunnan päiväkoteja. Monella pph:lla oli paikat jo täynnä tai sitten oli vain yksi paikka vapaana. Ja mehän tarvitsimme kaksi paikkaa. Joillakin olisi ollut kaksi paikkaa vapaana, mutta koska ryhmässä oli jo yksi pieni, niin toista ei pystytty ottamaan. Poikaselle kyllä olisi ollut kysyntää. Yhdessä ryhmässä olisi ollut tilaa, mutta hoitaja oli vähän nihkeänä, koska ryhmän 3- ja 5- vuotiaat pojat olivat toivoneet itselleen samanikäisiä leikkitovereita.
Itselleni hoitopaikan kriteerit olivat: a) molemmat samaan paikkaan ja b) sijainnin olisi oltava sellainen, että minä pystyn hakemaan lapset suht kätevästi joko kävellen tai bussilla.
Vajaa kahden viikon odottelun jälkeen epätietoisuus lasten hoitopaikasta oli jo valtava. Asia aiheutti aivan liikaa stressiä muutenkin toivottomassa tilanteessa. Tuntui, ettei asiaamme otettu missään käsittelyyn. Hädässämme soittelimme jo kaukaisiakin päiväkoteja läpi ja yhdestä löytyikin tilaa molemmille. Päätimme mennä tutustumaan, vaikka jo alunperin tiesin, ettemme tule ottamaan paikkaa vastaan sijainnin vuoksi. Samana päivänä, kun sovimme tutustumisesta päiväkotiin sain sovittua tutustumisen naapurilähiön yksityiseen ryhmäperhepäivähoitopaikkaan.
Kävimme tutustumassa päiväkodissa ja pk:n johtaja oli jo kenkiä riisuessamme, etä hänellä on paperit valmiina, kirjoitetaanko sopimus heti. Sanoimme, että ilmoitamme parin päivän päästä kun olemme käyneet tutustumassa yhdessä perhepäivähoitopaikassa, jonka otamme jos vain saamme.
Pari päivää myöhemmin tutustuimme ryhmäperhikseen ja päätimme ottaa paikan. Ryhmä ja paikka vaikuttivat mukavilta; kaksi hoitajaa, poikaselle samanikäistä leikkiseuraa eikä muita ihan pikkuisia. Täydellistä! Sopimus tehtiin ja iso paino tipahti sydämeltä.
PK:n johtajalle ilmoitettiin heti, että emme ota heidän paikkaansa. No, hänhän oli jo sukkelana tätinä laittanut paperit postiin, vaikka nimenomaan olimme painottaneet, että tod.näk. emme ota paikkaa ja että ilmoitamme asiasta asap. En tiedä oliko tässä taustalla se, että nyt meille oli virallisesti tarjottu paikkaa kunnalliselta puolelta eikä kunnan tarvitse hommata paikkaa meille muualta. Ei kyllä sinne hornankuuseen ikinä, vaikkei paikassa sinänsä mitään vikaa ollut. Päiväkodin johtajalle aiheutui ihan turhaa ylimääräistä työtä (käsittääkseni ovat kiireisiä ihmisiä...) ja nyt niitä paikkoja pidettiin järjestelmässä varattuina meidän lapsille niin kauan kunnes meidän kieltäytymiskirje palautuu... Kylläpä oli taas byrokratian hoitoa huipussaan...
Miten musta tuntuu, että päiväkodit pimittävät paikkoja aina ihan viimeiseen asti. Vanhempia pidetään hirveässä piinassa ja hoitopaikka selviää vasta vähän ennen hoidon alkua.
Asioilla on onneksi tapana järjestyä. Meidän lapset aloittivat syyskuun alussa ryhmiksessä ja kaikki on mennyt hienosti :)
Heti tapaturman jälkeen valkeni fakta, että lapsille oli saatava hoitopaikka. En enää ollut kykeneväinen hoitamaan lapsia kotona. Olin vasurillani täysin onneton ja kömpelö, en saanut itselleni edes sukkaa jalkaan. Onneksi mies oli vielä reilu kaksi viikkoa lomalla, joten oli jonkin verran aikaa saada asiat järjestymään.
Hakemukset täytettiin heti ja alettiin pommittaa päivähoidon aluepäällikköä sekä alueemme päiväkotien johtajia. Soittelimme myös yksityisiä päiväkoteja läpi. Hoidon tarve taisi osua juuri pahimpaan hetkeen, moni muukin aloittaa hoidon juuri elo-syyskuussa. Kunnallisella puolella asiat kestivät ja kestivät, mitään selvää vastausta ei saatu mistään. Yksityiset olivat täynnä ja erään yksityisen päiväkodin johtaja sanoi, ettei tähän aikaan vuodesta (elokuun puolivälissä) ole yhdessäkään päiväkodissa paikkoja kahdelle alle 3-vuotiaalle. Jes. Aluejohtaja väläytteli, että ryhmiin voisi tehdä väliaikaisen ylibuukkauksen, mutta että ainakaan samaan päiväkotiin ei sisaruksia olisi mahdollista saada. Tähän en tulisi suostumaan missään tapauksessa.
Alueemme kunnalliset perhepäivähoitopaikat olivat myös täynnä ja aloimme soitella läpi yksityisiä perhepäivähoitajia sekä myös oman alueemme ulkopuolisia kunnan päiväkoteja. Monella pph:lla oli paikat jo täynnä tai sitten oli vain yksi paikka vapaana. Ja mehän tarvitsimme kaksi paikkaa. Joillakin olisi ollut kaksi paikkaa vapaana, mutta koska ryhmässä oli jo yksi pieni, niin toista ei pystytty ottamaan. Poikaselle kyllä olisi ollut kysyntää. Yhdessä ryhmässä olisi ollut tilaa, mutta hoitaja oli vähän nihkeänä, koska ryhmän 3- ja 5- vuotiaat pojat olivat toivoneet itselleen samanikäisiä leikkitovereita.
Itselleni hoitopaikan kriteerit olivat: a) molemmat samaan paikkaan ja b) sijainnin olisi oltava sellainen, että minä pystyn hakemaan lapset suht kätevästi joko kävellen tai bussilla.
Vajaa kahden viikon odottelun jälkeen epätietoisuus lasten hoitopaikasta oli jo valtava. Asia aiheutti aivan liikaa stressiä muutenkin toivottomassa tilanteessa. Tuntui, ettei asiaamme otettu missään käsittelyyn. Hädässämme soittelimme jo kaukaisiakin päiväkoteja läpi ja yhdestä löytyikin tilaa molemmille. Päätimme mennä tutustumaan, vaikka jo alunperin tiesin, ettemme tule ottamaan paikkaa vastaan sijainnin vuoksi. Samana päivänä, kun sovimme tutustumisesta päiväkotiin sain sovittua tutustumisen naapurilähiön yksityiseen ryhmäperhepäivähoitopaikkaan.
Kävimme tutustumassa päiväkodissa ja pk:n johtaja oli jo kenkiä riisuessamme, etä hänellä on paperit valmiina, kirjoitetaanko sopimus heti. Sanoimme, että ilmoitamme parin päivän päästä kun olemme käyneet tutustumassa yhdessä perhepäivähoitopaikassa, jonka otamme jos vain saamme.
Pari päivää myöhemmin tutustuimme ryhmäperhikseen ja päätimme ottaa paikan. Ryhmä ja paikka vaikuttivat mukavilta; kaksi hoitajaa, poikaselle samanikäistä leikkiseuraa eikä muita ihan pikkuisia. Täydellistä! Sopimus tehtiin ja iso paino tipahti sydämeltä.
PK:n johtajalle ilmoitettiin heti, että emme ota heidän paikkaansa. No, hänhän oli jo sukkelana tätinä laittanut paperit postiin, vaikka nimenomaan olimme painottaneet, että tod.näk. emme ota paikkaa ja että ilmoitamme asiasta asap. En tiedä oliko tässä taustalla se, että nyt meille oli virallisesti tarjottu paikkaa kunnalliselta puolelta eikä kunnan tarvitse hommata paikkaa meille muualta. Ei kyllä sinne hornankuuseen ikinä, vaikkei paikassa sinänsä mitään vikaa ollut. Päiväkodin johtajalle aiheutui ihan turhaa ylimääräistä työtä (käsittääkseni ovat kiireisiä ihmisiä...) ja nyt niitä paikkoja pidettiin järjestelmässä varattuina meidän lapsille niin kauan kunnes meidän kieltäytymiskirje palautuu... Kylläpä oli taas byrokratian hoitoa huipussaan...
Miten musta tuntuu, että päiväkodit pimittävät paikkoja aina ihan viimeiseen asti. Vanhempia pidetään hirveässä piinassa ja hoitopaikka selviää vasta vähän ennen hoidon alkua.
Asioilla on onneksi tapana järjestyä. Meidän lapset aloittivat syyskuun alussa ryhmiksessä ja kaikki on mennyt hienosti :)
Onneks tosiaan lapset on viihtynyt hoitopaikassa.
VastaaPoistaMutta.... Ah mikä ihana byrokratia. Hieman "lastentarhanopettajanäkökulmastapuolustellen": tälläisellä perus rivityöntekijällä ei ole vaikutusta tuohon soppaan, vaan päätökset yms. tulee juuri ylemmältä taholta. Ja olen täysin samaa mieltä että ärsyttää kun ei saa ajoissa tietää paikkaa. Mä haluaisin jo nyt tietää minne poju menee tammikuussa... Luulen tosiaan että kaikkien sääntöjen yms. mukaan niitten on pakko laittaa heti varaukseen noi paikat teille, ettei koneellä näytä jonnekin että on ne kaksi paikkaa vapaana, vaikka siitä tosiaan tulee ihan turhaa työtä. Ja sitten taas jotkut toiset joutuu odottamaan tietoa, kun ensin on paikat varattu turhaan...
Mur