Kotiäidin kuilu

Kuva: www.kela.fi

Kaatumista seuranneena päivänä valkeni ikävä tosiasia; en kertakaikkiaan pysty enää hoitamaan lapsia kotona. Samalla tajusin, että menetän myös tuloni eli ruhtinaallisen kodinhoidontuen. Aloin selvittää mistä sitä rahaa olisi mahdollista saada. Kelan sivuilta löytyi karmaiseva totuus: hoitovapaalta sairaslomalle siirryttäessä on ensin 55 päivän omavastuuaika ja tämän jälkeen minimipäiväraha 22 e/pvä. Soitin vielä kelaan varmistaakseni asian. Kelan virkailija totesi olevansa pahoillaan, että tällaisia kuiluja löytyy ja toivotteli hyvää jatkoa, kun väänsin itkua puhelimen toisessa päässä. Puhelussa oli kyllä se positiivinen asia, etten ihan nollatuloilla ole tuota 55 päivää. Ennen äitiyslomaa olin hiukan ehtinyt tehdä ansiotyötä ja saatava omavastuuajalta tulee olemaan 6 e/ pvä. Hah-hah, ihan yhtä tyhjän kanssa.

Kelan sivuilta löytyy tutkimusblogi, josta löytyy perusteltuja kirjoituksia ja kannanottoja ajankohtaisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävistä aiheista. Sieltä löysin ihan nasevan kirjoituksen aiheesta; "onko kotiäidillä oikeus sairauspäivärahaan".

..."Sairauspäivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti edellisen vahvistetun verotuksen työtulojen mukaan. Kotihoidon tuella lastaan hoitavalla ei verotuksessa vahvistettuja työtuloja päivärahan määräytymisen tarkasteluvuonna ole kuitenkaan välttämättä ollut lainkaan taikka ne ovat vähäisiä. Tuon verotusvuoden tulot ovat saattaneet koostua tyystin vanhempainpäivärahoista tai pelkästä kotihoidon tuesta, joita ei kuitenkaan hyväksytä ansiosidonnaisen sairauspäivärahan laskentaperustaksi. Perhevapaalla oleva putoaa tällöin sairauspäivärahan minimirahalle, joka vuonna 2010 on noin 22 euroa arkipäivältä. Lisäksi minimipäiväraha maksetaan vasta 55 kalenteripäivän omavastuuajan jälkeen, kun normaalisti omavastuuaikaa ovat vain sairastumispäivä ja sitä seuraavat yhdeksän arkipäivää...

...Sairastumisen jälkeen menot usein kasvavat. Lisäksi lapsiperheiden talous on usein viritetty tiukimmilleen juuri hoitovapaa-aikana. Useimmin kotona lapsia hoitaa äiti, ja monissa perheissä lasketaan tarkkaan, kuinka kauan perheellä on varaa lasten kotihoitoon ennen kuin äidin täytyy palata työelämään. Äidin sairastuminen ja etenkin sen epäonninen ajoittuminen voi ajaa perheen yllättävään ahdinkoon. Kuinka moni hoitovapaalla oleva tai sen sopivaa pituutta aprikoiva mahtaa osata ennakoida hoitovapaan aikana sairastumisen taloudellisia seurauksia?


Kotivanhempien heikko sairausturva on yksi esimerkki siitä, kuinka järjestelmän monimutkaisuus ja hajanaisuus voi johtaa yllättäviin ja epäoikeudenmukaisilta kuulostaviin tilanteisiin. Kaikkia eteen tulevia tilanteita on mahdotonta ennakoida siten, että osaisi toimia etukäteen itselleen edullisella tavalla, jotta olisi myöhemmin oikeutettu etuuteen, jota ei aikaisemmin edes osannut aavistaa tarvitsevansa. Vähintäänkin tähän tarvittaisiin melkoista sosiaaliturvan asiantuntemusta."

Lue kirjoitus kokonaisuudessaan KELA - onko kotiäidillä oikeus sairauspäivärahaan

Yllättävä ja epäoikeudenmukainen tämä tilanne tosissaan on. Itseltäni lähti ainoat tulot ja tilalle tuli mm. päivähoitomaksut. Jos tilanne olisi ollut normaali, olisin saanut hoitaa lapset kotona ja suunnitelmissa oli aloittaa keikkahommat nyt syksyllä yhtenä/kahtena viikonloppuna/kk. Tulonmenetystä kertyy yllättävän paljon; laskeskelin, että pahimmillaan 2000e/kk, kun otetaan huomioon hoitomaksut sekä kodinhoidontuen ja palkkatulojen menetys. Tässä joutuu ihan oikeasti alkaa laskea senttejä.

Koska ennen lastensaantia olen ollut päätoiminen opiskelija, en ole tienannut mitään huimia summia, vaikka töitä olen aina opiskelun ohella paiskinutkin. Sen verran tilipussi on kuitenkin karttunut, että olen pystynyt syömään ravintoloissa aina silloin tällöin, ostamaan vaatteita kun huvittaa ja matkustelemaan 1-2 kertaa vuodessa. Juuri ennen äitiyslomalle jäämistä tein lyhyehkön sijaisuuden, jossa tuntipalkkani oli 52e/h. Nyt se on sitten 6e/pvä. Jokin tässä systeemissä mättää! 

Nykypäivänä suositetaan, että lapsi pystyttäisiin hoitamaan kotona mahdollisimman pitkään, aina 3-vuotiaaksi asti. Moni äiti on kotona pitkäänkin, varsinkin jos perheeseen syntyy lisää lapsia. Jos äiti tuona aikana joutuu tapaturmaan tai muuten sairastuu vakavasti, on kuiluun putoaminen varma. En usko, että monella on käynyt edes mielessä tälläinen tilanne. Luulisi, että yhteiskunta turvaisi kotiäidin aseman hieman paremmin, erityisesti koska pienten lasten kotihoitoa niin suuresti kannatetaan. Ainakin minun kohdallani auttaisi se, että vanhempainpäivära laskettaisiin perusteeksi ansiosidonnaiselle sairauspäivärahalle.

Yksikätinen vasuri

Oikeasti olen oikeakätinen ja samalla tottunut myös siihen, että käsiä on käytössä kaksi kipaletta. Mitäs nyt kun käsiä on vain yksi ja sekin vielä vasen?

- hiustenpesun hoitaa mies
- en saa hiuksia ponnarille
- kynsienleikkuun hoitaa mies (tai no ei hoida enää.. leikkasi sormenpääni lähes verille)
- en voi käyttä housuja joissa on nappi ja vetskari
- en pysty ajamaan autoa
- minun 30-vuotinen suhde pepsodenttiin on vaihtunut colgateen
- kuka puristaisi finnini?
- en saa auki lasten nokkamukien kansia -> mahtaakohan maidon kaato pöydälle lisääntyä
- minulla on yhdet rintsikat (tuubi), jotka saan itse päälleni
- yksikään omistamani pitkähihainen ei mahdu oikeaan käteeni. toivon leutoa syksyä ja alkutalvea
- ei nauhakengille
- olen vapautettu kakkavaipanvaihdosta (onhan niitä tullut jo vaihdettuakin..)
- en pysty taputtamaan, kun 1-vuotiaani ottaa ensiaskeleitaan
- kaupoissa (varsinkin vaateliikkeissä) minua on kohdeltu todella ynseästi
- näppäillessäni tunnuslukua, en saa peitettyä näppäimistöä
- en pysty paloittelemaan pihviäni
- juustohöylällä tulee 1 cm x 1 cm minipaloja
- käsialani näyttää ekaluokkalaisen tuotokselta
- no ainakin vasurini vahvistuu :)

Ensiavusta leikkauspöydälle

Tapaturmani sattui saaressa reilun 30 kilometrin päässä kaupungista. Onnekseni mieheni sai kyynärnivelen paikoilleen melkein heti kaatumisen jälkeen. Lucky me, sillä se lievensi kipuja merkittävästi. Sain kipulääkettä ja jääpalapussin. Kitusin maassa ja 2-vuotias poikaseni oli huolissaan vaatteisiini tarttuneista roskista. Siskoni ja serkkuni oli hetkeä aiemmin heitetty mantereelle ja heidät soitettiin takaisin hakemaan minut. Edessä oli elämäni pisin venematka. Siitä selvittiin ja asettauduin autoon käsivarttani pidellen. Ehkä vähän sivuseikka, mutta olin hirvittävän näköinen; olin ollut tapahtumahetkellä maalauspuuhissa enkä tainnut olla harjannut hiuksianikaan koko päivänä.

Neljän jälkeen saavuin yksityiseen sairaalaan. Lääkärillä tuntui olevan kiirettä ja muutama potilas jonossa. Jouduin aikamoisissa tuskissa odottelemaan lähes puolisen tuntia ennen kuin lääkäri lähetti minut röntgeniin. Siellä kyynärpääni kuvattiin ja tajun lähtö oli jälleen lähellä. Tuskanhiki nousi iholle ja oksetti. Vatsassa kiersi uhkaavasti. Kuvat saatiin otettua ja röntgenhoitaja kertoi heti, että iso möykky on irti. Lääkäri otti minut vastaan ja totesi, että kaatuessani olen tehnyt perusteellista työtä. Samalla hän ilmoitti, että tämä tulee jättämään ikuisen jäljen käteni toimintaan. Värttinäluun yläosa oli pirstaloitunut ja sen hoito tarkoitti leikkausta. Sitä ennen kädestä oli kuitenkin saatava tietokonekuva. Operointia varten on tarvittiin vakuutusyhtiön maksusitoumus ja ct-kuvaan olisi saatava aika toisesta sairaalasta seuraavalle päivälle.

Istuin hetkeksi käytävälle odottamaan ja hoitaja toi minulle kipulääkettä. Seuraavaksi minut kutsuttiin toimenpidehuoneeseen ja käteni kipsattiin. Tämän jälkeen pääsin lähtemään kotiin pää täysin sekaisin tilanteesta. Kipsi piti käden aloillaan ja toimi näin myös hyvänä kivunlievittäjänä.

Yön nukuin yllättävän hyvin ja seuraavana aamuna vanhempani tulivat hoitamaan lapsia. Mieheni kanssa lähdimme ct-kuvaan. Olin heti herättyäni soittanut lääkäriasemalle varatakseni ajan, minkä saaminen oli hieman hankalaa; ensin ilmoitettiin tylysti, ettei aikoja olisi kyseiselle päivälle ainuttakaan eikä itseasiassa seuraavallekaan. WHAAT! No, pysyin tiukkana ja selitin uudelleen tilanteen kriittisyyden. Pienen selvittelyn jälkeen aika järjestyi välittömästi. Ilmoitin puhelimessa myös, että kädessäni on kipsi, joka täytyisi poistaa kuvauksen ajaksi. "Missä sä sen ajattelit tehdä"- kuului tyly vastaus. ÖÖÖ, itseasiassa en ollut miettinyt asiaa. Lopulta CT-kuvausta ennen ja jälkeen järjestyi lääkäriaika suhteellisen helposti.
  
CT-kuvauksen lausunto:
Radiuksen caputissa on murtuma, nivelpinta on viisto, anteriorisesti painumaa ja irtofragmentit. Kaksi irtofragmenyeista kookkaita, näistä toinen on diskolotunut vahvasti anteriorisuuntaan ja kiertynyt. Anteriorisemmassa fragmentissa on nivelpintaa mukana noin 1 cm levyinen alue ja vähemmän diskoloituneessa noin 8 mm läpimittainen alue.

Lisksi humeruksen lateraalikondylin alueella on murtuma, tähän liittyen pinnallisia pieniä irtofragmentteja. Mitään isompaa luufragmenttia tältä alueelta ei näyttäisi puuttuvan.

Kiikutin CT-kuvat sairaalaan. Minulle oli varattu leikkausaika seuraavaan aamuun klo 8 ja sain ohjeet leikkausta varten. Leikkaus oli määrä tehdä nukutuksessa päiväkirurgisena toimenpiteenä. Yöksi siis kotiin. Aamulla saavuimme miehen kanssa sairaalaan ja leikkaavat lääkärit näyttivät vielä CT-kuvat ja kertoivat leikkauksesta. Hoitaja apunani menin pukuhuoneeseen vaihtamaan leikkausvaatteita. "Odotussalissa" nousin pedille ja hoitaja sekä anestesialääkäri tulivat paikalle. Käteeni pistettiin kanyyli. Anestesialääkäri sanoi, että näytän tutulta ja kysyi olenko töissä sairaalamaailmassa. En ole. Tarkemmin häntä katsottuani voisin vannoa, että hän laittoi minulle epiduraaalin esikoiseni synnytyksessä. Silloin olin kyllä aikamoisissa ilokaasupöllyissä...Pian siirryttiin leikkaussaliin ja käteni puudutetiin. Joitain osia jäi tuntemaan, tai ainakin tunsin kylmän. No sille ei mitään voinut. Maski naamalle ja hetkessä vintti pimeni.

Heräsin heräämöstä hiukan ennen yhtä. En varmaan ikinä ole ollut yhtä pihalla ja pöllähtänyt. Mahdoinkohan edes tajuta missä olin. Lääkärit tulivat tervehtimään ja kertomaan, että leikkaus oli ollut haastava ja kestänyt lähes 2 h. Olin ihan kuutamolla. Myöhemmin sain jonkun tärinäkohtauksen ja minulla oli jäätävän kylmä. Minulle annettiin jonku pilleri ja peiton alle sain putken puhaltamaan lämmintä ilmaa. Kipsi kädessäni oli hmm, sanoisinko muhkea. Ystävälliset hoitajat toivat minulle syötävää ja lehtiä luettavaksi. Soittelin kotiin ja ilmoitin, että pian minut saisi tulla hakemaan.

Loppuillan makasin vain sohvalla aikamoisessa lääketokkurassa. Puheluita tulvi, mutta päätin olla vastaamatta yhteenkään. Mies sai hoitaa puhumisen. Uni ainakin maistui, kiitos vain tehokkaiden droppien.

Blogiterapiaa

Eletään elokuun puoliväliä vuonna 2013. Menossa on kesäpäivä saaressa parhaimmillaan. Aurinko paistaa ja laineet liplattavat. Maalailen mökin uutta terassia, kun mieheni huutaa minua laiturille rantautumisapuun. Nousen kyykkyasennosta lähteäkseni, mutta lennän samantien rähmälleni maahan ja käsi jää alleni. Ulkopuolisen silmin kaatuminen on näyttänyt lähinnä pyllähdykseltä. Tajuan heti, että nyt kävi ja pahasti. Huudan, että kyynärpääni on sijioiltaan. Käteni roikkuu elottomana ja kipu saa minut melkein menettämään tajuntani. Voihan perkele!

* * *

Olen murtanut käteni ja se on nyt leikattu. Kivut kädessä ovat hirveät enkä osaa tehdä mitään vasurilla, mutta silti suurin murheeni tilanteessa ovat pienet lapseni, enhän pysty enää huolehtimaan heistä kuten ennen. Minulla on mies ja vuonna 2010 syntynyt poikanen ja vuonna 2011 syntynyt tyttönen. Yksi pieni horjahdus tuntuu muuttaneen elämän totaalisesti, ainakin nyt toistaiseksi. Viimeiseen kahteen viikkoon on kuulunut lukuisia lääkärikäyntejä, hirveä kasa kipulääkkeitä, päivähoito-, vakuutus- ja kelabyrokratiaa sekä kymmeniä ellei jopa satoja puhelinsoittoja, kyyneleitä, kipua ja totuttelua arkeen yksikätisenä vasurina.

Koko tämä tilanne on laittanut ajoittain myös mieleni melko mustaksi ja epätoivoiseksi. Kirjoittaminen ei ole vahvinta alaani, mutta ajattelin että tämä bloggaaminen saattaisi toimia eräänlaisena terapiamuotona toipumiselleni. Matka siihen, että elämäni normalisoituu ja käteni on jälleen toimintakykyinen, tulee todennäköisesti olemaan pitkä ja kuoppainen..

Oikea käteni, sen hoito ja kuntoutuminen tulee olemaan blogini punainen lanka. Odotettavissa on jonkinlaista lapsiperheen ja kätensä hetkeksi menettäneen äidin selviytymistarinaa arjen haasteissa; niin iloissa kuin suruissa.