maanantai 5. marraskuuta 2012

Ratin ja oven takana


Pari viikkoa sitten alkoi päässä kyteä ajatus, jospa sitä jo uskaltautuisi auton rattiin. Ranne kun kääntyilee jonkin verran ja kädenkin saa kunnolla nyrkkiin. Eilen kun lähdettiin mökiltä hyppäsin kuskin paikalle, käynnistin auton ja siirsin käden vaihdekepille vaihtaakseni vaihteen vapaalta ykköselle. Siihen se yritys sitten tyrehtyi. En nimittäin saanut  vaihdekeppiä työnnettyä sivulle ja ylös. Liike sai aikaan viiltävän kivun kyynärpäässä. Ei muuta kuin takaisin pelkääjän paikalle. Ratkaisu tähän olisi mahdollisesti automaattivaihteinen pirssi, mutta autonvaihto ei ainakaan tällä hetkellä ole kiikarissa. Ja toisaalta, hyvin tässä on pärjätty, vaikka musta ei kuskiksi olekaan. Mun kruisailut painottuu tästä eteenpäinkin ainoastaan leluautoihin, BRUMM-BRUMMM...

Auton avaimen sain sentään väännettyä virtalukossa. Toista se on kotiintulon kanssa. Kotiven lukko on sen verta jäykkä, että se aukeaa ainoastaan vasurilla, mikä sekin oli alkuun aika hankalaa... Sisään on kuitenkin joka kerta päästy.

1 kommentti: