perjantai 18. tammikuuta 2013

Tautipesäkkeessä

Viime aikoina riehunut vatsatauti saavutti alkuviikosta myös meidän perheen. Vaikka tauti oli ehkä kautta aikain lievin versio, uuvutti se silti koko nelikon. Syynä se, että tauti alkoi -yllätysyllätys- juuri ennen puolta yötä ja jatkui aina aamun pikkutunneille asti. Siinä sitten kun valvottiin koko yö, niin kyllä oli porukka rättipoikkiväsynyttä seuraavana päivänä. Taudinkuva oli kaikilla hieman erilainen: yhdellä ei mitään, toinen oksensi, kolmas ripuloi ja neljännellä oli näitä molempia.

Tämä ja eilinen päivä ollaan oltu jo ihan terveitä, mutta hoitoon ei olla vielä uskallettu viedä. Ulkona kun paukkuvat kovat pakkaset, niin sisällä juostaan sitten kirjaimellisesti päin seiniä ja äidin hermoja koetellaan enemmän ja vähemmän. Kaksikko keppostelee minkä ehtii: verhot on revitty alas, parvekkeen ovea availlaan vähän väliä ja mennään sinne jäätymään, pakastinta käydään avaamassa ja huonekaluja siirrellään. Koko ajan joku on kiipeämässä pöydälle ja kenkäkaapin kymmenet kenkäparit on tyhjennetty lattialle tämänkin päivän aikana jo niin monta kertaa, että olen pudonnut laskuista. Yhden paikan kun saa siistiksi, niin sillä välin on kaksi räjäytetty. Todella toivon, että maanantaina kaksikko on iskussa hoitopäivään..

Käden kannalta on ehkä ollut ihan hyväkin asia, että lapset ovat olleet pitkään kotona. Nyt kun heitä on tullut nosteltua ja kanniskeltua normaalia enemmän, niin alkaa tuntua siltä, että uskaltaa varata jo painoa hieman oikeankin käden varaan. Jesh!

1 kommentti:

  1. Voihan TAUTI!!! (täällä on nyt pojalla kuumetta...)

    Ja uudestaan: Voihan HULINAT!!! :)

    Ja JESH!!! :D

    VastaaPoista