5 months after

Eilen tuli kuluneeksi jo viisi kuukautta onnettomuudesta. Nyt vihdoin alkaa tuntua siltä, että pystyn osittain elämään jopa ihan normaalia elämää. Tarkoittaa sitä, ettei ihan joka asia jonka teen vaadi hirveää ponnistelua/hampaiden kiristelyä/tunnu epämiellyttävältä/hankalalta. Käsi ei enää juurikaan särje ja hermokipu on siedettävää.

Voisin sanoa käteni palanneen takaisin osaksi minua. Kirurgini kanssa keskusteltiin viime käynnillä siitä, miten onnettomuuden jälkeen saattaa tulla sellainen tunne, että loukkaantuneen käden tuntee ulkopuoliseksi, vähän niin kuin se ei edes olisi osa kehoa, mutta kulkee kuitenkin koko ajan mukana. Näin kävi myös mulle. Olin minä ja sitten oli se mun käsi. Välillä vihasin kättäni ja usein toivoin sen leikattavan kokonaan irti. Nyt monen kuukauden jälkeen voin onneksi riemukseni todeta, että kädettömyyden aika alkaa olla ohitse.

Käsi ei kyllä todellakaan ole entisensä. Se ei mene täysin koukkuun eikä suoraksi, samoin kierto on edelleen vajaa, mutta koko ajan mennään hiukan eteenpäin. Mitään sulkapallon, pesäpallon tai lentopallonpelaajaa musta ei taida enää tulla. Eikä esim. bodypumpiin ole enää mitään asiaa, mutta onhan noita onneksi muitakin harrasteita...

Menneenä viikonloppuna juhlittiin poikasen nimppareita. Mulle iski leipomislaiskuus ja makean herkkuna pöydässä komeili jätskibaari. Vaniljajätskin lisukkeina tuore ananas, kesän mansikkasatoa pakkasesta, muumikeksejä, pätkistä, piparminttunonparelleja, rusinoita ja kinuskikastiketta. Hyvää ja ah, niin helppoa :)

Jätskibaari