Tapaturmani sattui saaressa reilun 30 kilometrin päässä kaupungista. Onnekseni mieheni sai kyynärnivelen paikoilleen melkein heti kaatumisen jälkeen. Lucky me, sillä se lievensi kipuja merkittävästi. Sain kipulääkettä ja jääpalapussin. Kitusin maassa ja 2-vuotias poikaseni oli huolissaan vaatteisiini tarttuneista roskista. Siskoni ja serkkuni oli hetkeä aiemmin heitetty mantereelle ja heidät soitettiin takaisin hakemaan minut. Edessä oli elämäni pisin venematka. Siitä selvittiin ja asettauduin autoon käsivarttani pidellen. Ehkä vähän sivuseikka, mutta olin hirvittävän näköinen; olin ollut tapahtumahetkellä maalauspuuhissa enkä tainnut olla harjannut hiuksianikaan koko päivänä.
Neljän jälkeen saavuin yksityiseen sairaalaan. Lääkärillä tuntui olevan kiirettä ja muutama potilas jonossa. Jouduin aikamoisissa tuskissa odottelemaan lähes puolisen tuntia ennen kuin lääkäri lähetti minut röntgeniin. Siellä kyynärpääni kuvattiin ja tajun lähtö oli jälleen lähellä. Tuskanhiki nousi iholle ja oksetti. Vatsassa kiersi uhkaavasti. Kuvat saatiin otettua ja röntgenhoitaja kertoi heti, että iso möykky on irti. Lääkäri otti minut vastaan ja totesi, että kaatuessani olen tehnyt perusteellista työtä. Samalla hän ilmoitti, että tämä tulee jättämään ikuisen jäljen käteni toimintaan. Värttinäluun yläosa oli pirstaloitunut ja sen hoito tarkoitti leikkausta. Sitä ennen kädestä oli kuitenkin saatava tietokonekuva. Operointia varten on tarvittiin vakuutusyhtiön maksusitoumus ja ct-kuvaan olisi saatava aika toisesta sairaalasta seuraavalle päivälle.
Istuin hetkeksi käytävälle odottamaan
ja hoitaja toi minulle kipulääkettä. Seuraavaksi minut kutsuttiin toimenpidehuoneeseen ja
käteni kipsattiin. Tämän jälkeen pääsin lähtemään kotiin pää täysin
sekaisin tilanteesta. Kipsi piti käden aloillaan ja toimi näin myös hyvänä kivunlievittäjänä.
Yön nukuin yllättävän hyvin ja seuraavana aamuna vanhempani
tulivat hoitamaan lapsia. Mieheni kanssa lähdimme ct-kuvaan. Olin heti herättyäni soittanut lääkäriasemalle varatakseni ajan, minkä saaminen oli hieman hankalaa; ensin ilmoitettiin tylysti, ettei
aikoja olisi kyseiselle päivälle ainuttakaan eikä itseasiassa
seuraavallekaan. WHAAT! No, pysyin tiukkana ja selitin uudelleen
tilanteen kriittisyyden. Pienen selvittelyn jälkeen aika järjestyi
välittömästi. Ilmoitin puhelimessa myös, että kädessäni on kipsi, joka täytyisi poistaa kuvauksen ajaksi. "Missä sä sen ajattelit tehdä"- kuului tyly vastaus. ÖÖÖ,
itseasiassa en ollut miettinyt asiaa. Lopulta CT-kuvausta ennen ja jälkeen
järjestyi lääkäriaika suhteellisen helposti.
CT-kuvauksen lausunto:
Radiuksen caputissa on murtuma, nivelpinta on viisto, anteriorisesti painumaa ja irtofragmentit. Kaksi irtofragmenyeista kookkaita, näistä toinen on diskolotunut vahvasti anteriorisuuntaan ja kiertynyt. Anteriorisemmassa fragmentissa on nivelpintaa mukana noin 1 cm levyinen alue ja vähemmän diskoloituneessa noin 8 mm läpimittainen alue.
Lisksi humeruksen lateraalikondylin alueella on murtuma, tähän liittyen pinnallisia pieniä irtofragmentteja. Mitään isompaa luufragmenttia tältä alueelta ei näyttäisi puuttuvan.
Kiikutin CT-kuvat sairaalaan. Minulle oli varattu leikkausaika seuraavaan aamuun klo 8 ja sain ohjeet leikkausta varten. Leikkaus oli määrä tehdä nukutuksessa päiväkirurgisena toimenpiteenä. Yöksi siis kotiin. Aamulla saavuimme miehen kanssa sairaalaan ja leikkaavat lääkärit näyttivät vielä CT-kuvat ja kertoivat leikkauksesta. Hoitaja apunani menin pukuhuoneeseen vaihtamaan leikkausvaatteita. "Odotussalissa" nousin pedille ja hoitaja sekä anestesialääkäri tulivat paikalle. Käteeni pistettiin kanyyli. Anestesialääkäri sanoi, että näytän tutulta ja kysyi olenko töissä sairaalamaailmassa. En ole. Tarkemmin häntä katsottuani voisin vannoa, että hän laittoi minulle epiduraaalin esikoiseni synnytyksessä. Silloin olin kyllä aikamoisissa ilokaasupöllyissä...Pian siirryttiin leikkaussaliin ja käteni puudutetiin. Joitain osia jäi tuntemaan, tai ainakin tunsin kylmän. No sille ei mitään voinut. Maski naamalle ja hetkessä vintti pimeni.
Heräsin heräämöstä hiukan ennen yhtä. En varmaan ikinä ole ollut yhtä pihalla ja pöllähtänyt. Mahdoinkohan edes tajuta missä olin. Lääkärit tulivat tervehtimään ja kertomaan, että leikkaus oli ollut haastava ja kestänyt lähes 2 h. Olin ihan kuutamolla. Myöhemmin sain jonkun tärinäkohtauksen ja minulla oli jäätävän kylmä. Minulle annettiin jonku pilleri ja peiton alle sain putken puhaltamaan lämmintä ilmaa. Kipsi kädessäni oli hmm, sanoisinko muhkea. Ystävälliset hoitajat toivat minulle syötävää ja lehtiä luettavaksi. Soittelin kotiin ja ilmoitin, että pian minut saisi tulla hakemaan.
Loppuillan makasin vain sohvalla aikamoisessa lääketokkurassa. Puheluita tulvi, mutta päätin olla vastaamatta yhteenkään. Mies sai hoitaa puhumisen. Uni ainakin maistui, kiitos vain tehokkaiden droppien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti